sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Banaani-suklaakahvikakku


Eilen päätin kokeilla uutta vaaleanpunaista sydänvuokaani. Kakusta ei tullut sellainen, jota olin aluksi suunnitellut, asioilla on usein tapana muuttua matkanvarrella. Siitä toisesta kakusta sitten toisella kertaa, se on edelleen suunnitelmissa. Nyt kuitenkin vastaan tuli banaaneja, jotka olivat sen verran ylikypsiä, että niitä piti hyödyntää sitten leivontaan. Todella maukasta ja mehevää kahvikakkua tulikin. Kakku lähti kuvauksien jälkeen mukaan kyläreissulle.

Banaani-suklaakahvikakku

200 g rasvaa
2 dl sokeria
3 munaa
2 tl vanilja- tai vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
4 dl vehnäjauhoja
50 g rouhittua maitosuklaata 
50 g rouhittua valkosuklaata
3 hyvin kypsää banaania soseutettuna

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos vähitellen taikinaan siivilän läpi. Lisää suklaarouhe ja banaanisose. Sekoita massa varovaisesti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun (korppujauhotettuun) (rengas)vuokaan ja paista kakkua uunin alatasossa 175 asteen lämmössä noin 50 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla, johon ei saa jäädä taikinaa. Paistoaika vaihtelee uunista riippuen.



10 kommenttia:

  1. Kaunis kakku tulee tuolla vuoalla. Banaanikakku on yksi kahvikakkusuosikeistani, koska banaanin ansiosta kakusta tulee aina mehevä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan tulekin!:) Tuollaisen sydänvuoan hankinta onkin ollut mielessä jo useamman vuoden, ja kun sen nyt sai puoleen hintaan ja vaaleanpunaisena, oli ostopäätös äkkiä tehty. Sama juttu, banaani on yksi minunkin suosikeistani kahvikakuisssa juuri mehevyytensä ansiosta. Muuten kahvikakuissa olen hyvin perinteisten makujen ystävä.

      Poista
  2. Mulla oiskin tuolla aika monta banaania syömättä... Tämä kuulostaa hyvältä ohjeelta - kananmunilla kuohkeutta ja suklaasattumia sekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein ihanaa tämä oli, pehmeä ja kuohkea kakku! Banaani ja suklaa sopivat vallan hyvin yhteen.:)

      Poista
  3. Otinpa tämän kakkuohjeen heti mukaani, jos vaikka kohta ehtisin kokeilla... namille vaikuttaa. Banaanikakut ovta lemppareitani ja suklaan kanssa kaksin verroin parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. Kyllä suklaan ja banaanin liitto hyvin toimii. Tein juuri yksi viikonloppu suklaalla täytettyjä banaaneja uunissa ja vaniljajäätelön kera olivat syntisen hyviä. Kahvikakkuja on kiva tehdä. Helppoja ja nopeita, kunhan malttaa kypsymistä ja jäähtymistä vaan odotella.

      Poista
  4. Banaani on kakuissa ihan parasta! Aina ihailen muilla näitä upeita erikoisempia kakkumuotteja mutta kaupassa iskee piheys... pitäis kyllä nyt ostaa vaikka ihan joulua ajatellen kun on noin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, banaani tekee kakusta niin mehevän. Lapsetkin varmasti tykkäävät tästä kakusta! Sama juttu, jo monta vuotta olen harkinnut tämänkin kakkuvuoan ostamista. Ei muuta kuin onnea vuoan hankintaan! Se on mainio joululahja.;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥