tiistai 20. marraskuuta 2012

Valkosuklaa-mustaherukkakakku


Tämä kakku on tehty jo pari vuotta sitten, eräille äitini syntymäpäiville. Kakku nyt ei ole  mikään kaunein mahdollinen ja kuvakin on mitä on, mutta maku oli kohdillaan, sen muistan! Mustaherukkajuustokakku on vaan aivan ihanaa, raikasta ja kesäistä, joten kyllä ohje paikkansa blogista kaikesta huolimatta ansaitsee.

Pohja
200 g kaurakeksejä
75 g margariinia

Täyte
6 liivatelehteä
4 dl vispikermaa
100 g valkosuklaata
2 prk (eli 400 g)  maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria (tai maun mukaan)
3 rkl sitruunamehua

Kiille
1 dl mustaherukkamehutiivistettä
2 dl vettä
2 dl hyytelösokeria
5 dl mustaherukoita


Murenna keksit, sulata margariini ja sekoita keksimurut siihen. Vuoraa irtopohjavuoan (halk. 24 cm) pohja leivinpaperilla. Taputtele muruseos vuoan pohjalle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Rouhi valkosuklaa. Sekoita tuorejuusto ja sokeri keskenään. Yhdistä suklaa tuorejuustoseokseen. Kuumenna sitruunamehu ja liuota siihen liivatteet. Kaada liivateseos täytteeseen ja sekoita tasaiseksi. Nostele joukkoon lopuksi kermavaahto. Levitä täyte keksipohjalle. Nosta kakku kylmään hyytymään muutamaksi tunniksi.

Mittaa mehutiiviste ja vesi kattilaan. Kuumenna, lisää hyytelösokeri ja kiehauta.
Asettele marjat hyytyneen kakun päälle. Lusikoi kiille marjoille. Anna hyytyä kylmässä.

4 kommenttia:

  1. Ihana kakku! Ihan tulee ikävä tuoreita marjoja, ja kaikkea muuta tuoretta, mitä kesäaikaan voi pihalta hakea ja hyödyntää.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Herukan lehdet ovat kauniita koristeluissa ja tuoksuvatkin ihanalta! Varmaan tälläkin hetkillä olisin puskissa napostelemassa marjoja, jos kesä olisi.:)

      Poista
  2. ihana kakku =P mustaherukka ja suklaa sopii yhteen,olen tehnyt jonkun kakun,mutta maitosuklaasta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on kyllä kieltämättä hyvä yhdistelmä. En ole maitosuklaata itse kokeillut, pitää joskus testata..:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥