keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Raparperi-mansikkakiisseli

Näin kevättalvella tulee käytettyä paljon mm. marjoja, joita on loppukesästä pakastettu runsain mitoin. Nyt on viimeisetkin raparperit käytetty piirakkaan ja kiisseliin. Marjoista on tullut tehtyä talven mittaan yhtä sun toista. Kiisseleistä tykkään paljon jälkiruokana tai välipalana. Mansikka sopii raparperin kanssa mainiosti yhteen ja tuopa mansikka kivasti väriäkin kiisseliin. Seuraavaksi mansikat päätyvätkin herkulliseen piirakkaan!

Raparperi-mansikkakiisseli
2 ½ dl kuorittuja raparperipaloja
½ l vettä
½ dl sokeria
(vanilja- tai kanelitanko)

Suurus:
½ dl vettä
2 - 3 rkl perunajauhoja

Valmiiseen kiisseliin:
2 dl mansikkaviipaleita tai -survosta

Laita pestyt, kuoritut ja paloitellut raparperipalat kattilaan ja keitä pehmeiksi osassa ohjeen vesimäärästä. Sokerin (ja muut mausteet) voi lisätä raparperille jo keittämisen alussa. Lisää loppu vesi ennen suurustusta, jotta keitos hieman jäähtyy. Sekoita suurus ja suurusta. Kuumenna seos kiehuvaksi samalla sekoittaen. Nosta pois levyltä. Lisää valmiiseen raparperikiisseliin  mansikat. Kaada kiisseli tarjoiluastiaan ja ripottele kiisselin päälle sokeria.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Sama juttu, ja maistuu hyvältä edelleen!:)

      Poista
  2. Mansikka ja raparperi on loistava yhdistelmä. Hyvin täydentävät toisiaan.:) Kiisselit on hyviä, nopeita ja helppoja. Marjoja onkin nyt tullut keiteltyä kiisseliksi, kun vieläkin niitä vain pakastimessa riittää ja riittää.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivasti kirpeyttä ja makeutta, mainio yhdistelmä siis! Nopeasti kiisseleitä tekee omista marjoista välipalaksi, ja maku on takuulla parempi kuin kaupan valmiskiisseleissä.:)

      Poista
  3. Ihanaa...tämä on yksi meidän lempparikiisselistä.Keittelen aika usein. Onneksi on vielä muutaman pussillinen raparperia pakastimessa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kummastakin kiisselistä erikseenkin, mutta kyllä tämä raparperin ja mansikan liitto vain yksinkertaisesti toimii!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥