perjantai 26. huhtikuuta 2013

Pullafanin mustikkapiirakka


Tämäkin on oikein kiva Pirkan ohje, muutaman vuoden takaa. Pullataikinan teko tietysti aina vaatii hieman hommaa ja aikaa, mutta on se ehdottomasti vaivan arvoista. Kannattaa kokeilla vaikka ensi kesänä, jos mustikat ovat jo pakastimesta loppuneet. Minusta tämä on parempaa, kuin se tavallinen pullapohjainen mustikkapiirakka, joka on monelle varmasti lapsuudesta tuttua herkkua. Koko homman ideahan tässä on tuo ihana hillotäyte! Nyt tulikin taas ihan kesää ikävä ja noita kauniita krasseja!

Pullafanin mustikkapiirakka
20 viipaletta

Pullataikina
2 dl maitoa
1 ps (11 g) kuivahiivaa
1 dl sokeria
3/4 tl suolaa
2 tl kardemummaa
1 kananmuna
6-7 dl vehnäjauhoja
100 g leivontamargariinia

Mustikkatäyte
8 dl (400 g) mustikoita
3 dl hillosokeria

Voitelu ja koristelu
kananmuna
raesokeria

Lämmitä maito hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi eli noin 42-asteiseksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja lisää jauhoseos maidon joukkoon. Lisää sokeri, suola, kardemumma, muna ja osa vehnäjauhoista. Sekoita joukkoon pehmeä rasva ja alusta loput vehnäjauhot. Taikina saa olla pehmeää ja kimmoisaa. Peitä taikinakulho liinalla ja kohota lämpimässä paikassa noin 1/2 tuntia.

Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 26 cm) pohjan ja reunan väliin leivinpaperi. Sekoita mustikoiden joukkoon hillosokeri. Jos käytät pakastemustikoita, ne saavat olla juuri ja juuri sulaneita.

Kumoa pullataikina jauhotetulle pöydälle ja jaa taikina kolmeen osaan. Kauli pohjaksi ja kanneksi tulevat taikinat noin 30 cm halkaisijaltaan oleviksi pyöreiksi levyiksi. Nosta taikina kaulimen avulla vuokaan ja painele sormin vuoan reunoille noin 3 cm:n korkeudelle. Kaada vuokaan mustikkaseos. Nosta päälle taikinakansi. Painele pohja ja kansi haarukan avulla yhteen.

Pyörittele loppu taikina sormen paksuiseksi tangoksi. Asettele taikinasäikeet ristikoksi piirakan päälle. Voitele munalla ja pistele pintaan haarukalla muutamia ilmareikiä. Koristele raesokerilla.

Kypsennä 175-asteisen uunin alimmalla tasolla aluksi 30 minuuttia. Pane vuoan päälle leivinpaperi, jottei mustikkapiirakka tummu liikaa. Jatka paistamista vielä 10 minuuttia.

Vinkki! Jos käytät tuoreita mustikoita, vähennä hieman sokerin määrää.

14 kommenttia:

  1. Oh, tämä kuulostaa aivana ihanalta! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitä tämä myös on! Kiitos samoin sinulle.:)

      Poista
  2. Olet ahkera leipuri ja päivität usein. Kiitti ihanista resepteistä.
    Käyn ihailemassa, itse kun ei tahdo saada aikaiseksi ja vaakakaan ei tykkää
    tästä harrastuksesta (: Tätä aion kyllä kokeilla, koska mustikoita löytyy pakkasesta. Herkullista kevättä, t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kehuista ja kiva että kommentoit!:) Päivitystahti on ollut tiuha senkin takia, että heinäkuussa 2012 muutin tääne bloggeriin ja lisäilen blogiini uusien ohjeiden lisäksi parhaimpia reseptejä vanhasta blogista. Se on kyllä totta, ettei vaaka tästä harrastuksesta tykkää, onneksi ei kaikkea tarvitse sentään yksin syödä.;) Mukavaa kevättä sinulle!

      Poista
  3. Oon samaista ohjetta pyöritellyt käsissäni jo kauan, mutten oo saanut aikaiseksi testata. Täytyy nyt yrittää, kun mustikoita vielä löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, on ihanan mehevää pullaa ja sisus vasta herkullista onkin.:)

      Poista
  4. Ihanalta ja mehevältä näyttää.:) Tätä täytyy joku kerta kokeilla. En ihan hirveästi siitä tavallisesta pullapohjaisesta välitä, vaikka tietysti sitäkin syön, jos tarjotaan.;) Krassit on nättejä, ja kiva, kun ovat vielä syötäviäkin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kuin karkkia, aivan ihanaa pullaa. En itsekään ole tavallisen pullapohjaisen mustikkapiirakan ylin ystävä, joten jatkossakin teen mielummin tätä, on parempaa.;) Kokeile vaan!

      Poista
  5. todella nätti kuva piirakasta,maistuisi vaikka heti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämäkin on jo muutaman vuoden takaa, mutta onneksi hyvät reseptit vain paranevat vanhetessaan.;) Vielä menee hetki, että krasseja saa puutarhassa ihailla..:(

      Poista
  6. Tosi herkullisen ja mehevän näköinen ja mustikka on niin nappi valinta leivonnaisiin, onneksi on vielä hiukan jäljell pakkasessa :) Oikein mukavaa ja herkullista vappua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikka passaa aina.:) Onneksi itselläkin on mustikoita vielä jäljellä, se on lempi marjani kuten blogin nimestä saattaa päätellä..;)

      Poista
  7. Löysin saman ohjeen kätköistäni ja kokeilin vadelmalla ja kesäkurpitsalla höystettynä ja toimii. Tosin en ole koskaan käyttänyt kuin runsaan desin hillosokeria ja makeus riittää. Tuo kolme desiä on valtava määrä. Ihanaa on ja hieno on kuvakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Täytyisi taas tehdä tätäkin herkkua. Voisinkin ensi kerralla tehdä vadelmilla. Onhan tuo 3 dl kieltämättä aika paljon, kun mustikkakin on niin makea marja. Oletko muuten kokeillut hillo-marmeladisokeria? Se on aika kätevää senkin takia, että sitä ei tarvitse käyttää niin paljon ja siten ei tule liian makeaakaan.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥