maanantai 24. kesäkuuta 2013

Mansikkakermakakku


Porukka tuntui toivovan juhannukseksi perinteistä mansikkakermakakkua, joten minä toteutin toiveen ja tein mansikkakakun! Tällä kertaa nappasinkin hyvän idean tuolta Maistuis varmaan sullekin! -blogista. Tuosta blogista kyllä tuntuu löytyvän sopiva resepti jokaiseen hetkeen... Täytteeseen tuli siis Blå Bandin valkosuklaa-nougatmoussea. Ainut muutos jonka ohjeeseen tein oli se, että laitoin myös kakun väliin mansikoita viipaleina, kun olin ostanut niitä sen verran paljon kakkuun. Olipas ihana kakku. Tuolla moussella voisi täyttää kakkuja jatkossakin!

Mansikkakermakakku 

Vuokaan:
voita
vehnäjauhoja

Pohja:
1 1/2 dl perunajauhoja
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
6 kananmunaa
3 dl sokeria

Kostutukseen:
maitoa

Täyte:
1 pkt eli 2 ps Blå Bandin valkosuklaa-nougatmousseaineksia + maitoa
1 prk Saarioisten mansikkamarmeladia

Päälle:
500 g tuoreita mansikoita

Kiille:
1 dl vettä
1/2 dl hyytelösokeria

Reunoille:
250 ml Flora Vispiä
tomusokeria
1 - 2 rkl vaniljakreemijauhetta

Voitele kakkuvuoka ja jauhota se vehnäjauhoilla. Sekoita keskenään kakkupohjan kuivat aineet. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää vaahtoon kuivat aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa keskitasoa hieman alempana n. 35 - 40 min. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Kokoa kakku. Kostuta jokainen kakkulevy vuorollaan maidolla. Levitä kakun molempiin väleihin mansikkamarmeladia sekä pakkauksen ohjeen mukaan valmistettua valkosuklaa-nougatmoussea. Jätä mansikkamarmeladista 1/3 myöhempää käyttöä varten. Laita kakun päälle tuorekelmua ja anna kakun tekeytyä jääkaapissa kevyt paino päällään muutama tunti tai seuraavaan päivään. Koristele kakku. Levitä kakun pinnalle loppu mansikkamarmeladi. Poista mansikoista kannat, halkaise pituussuunnassa kahtia ja lado mansikanpuolikkaat kakun pinnalle. Valmista mansikoille kiille. Mittaa kattilaan vesi ja kiehauta se. Kaada joukkoon hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Kiehauta uudelleen. Ota kattila liedeltä ja anna kiilteen jäähtyä pari minuuttia. Lusikoi kiille mansikoiden päälle. Vaahdota Flora Vispi. Lisää joukkoon vaahdotuksen loppuvaiheessa vaniljakreemijauhetta, ja makeuta vaahto tomusokerilla. Pursota vaahto kakun reunoille.


12 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä! Kyllä mansikkakakku on aina mansikkakkakku ;) Ja tykkään myös että kakun sisältöä muutellaan erimakuiseksi :) Maailma on täynnä ihania makuja ja uutta on aina kiva kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihan hyvin onnistui kakku, vaikka teenkin näitä täytekakkuja aika harvoin! Maut olivat erittän kohdallaan. Mansikkakakkua täytyy pari kertaa kesässä tehdä. Vanhempani totesivatkin, että tällainen kakku tilataan minulta myös heinäkuulle.;)

      Poista
  2. Oi, nam! Kyllä mansikkakermakakkukin maistuisi taas.:) Kiva, kun testasit tätäkin ohjetta. Blå Bandin mousset on hyviä, ja varsinkin näin kesäaikaan käteviä, kun ei viitsi kauheasti keittiössä aikaa kuluttaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se mansikkakakku aina maistuu!:) Blå Bandin suklaamousse-aineksia olen käyttänyt suklaisessa kakussa joskus, mutta tämä valkosuklaa-nougat oli myös hyvä ja tulen varmasti käyttämään jatkossakin!:) Kesällä on erityisen suotavaa oikoa mutkia keittiössäkin.;)

      Poista
  3. Mansikkakakku on aina hyvää... mulla on vielä tälle kesälle tekemättä minkään sortin mansikkakakkua, meni juhannuksen viettosuunnitelmat uusiksi, niin jäi kaikki leipomatta...liputan myös valmismoussejen puolesta, ainakin silloin kun haluaa päästä helpommalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimmi, näin on.. Vielä on kesää jäljellä.. ja aikaa tehdä mansikkakakkua. Miehenkin lomat on vasta elo-syyskuussa. Valmismousset maistuvat hyviltä ja helppous on suuri plussa.

      Poista
  4. Namskis, tämä kuuluu niihin pakko saada joka kesä tuotteisiin :) mansikkakakku on mansikkakakku, eikä sitä mikään voita :)

    VastaaPoista
  5. Ihana kakku!

    Blogissani on sinulle haaste!

    VastaaPoista
  6. Onpa sinullakin kiva blogi. Kakku näyttää todella herkulliselle. Jos vain ehdit, niin käy tutustumassa minunkin blogiin. Linkitän sinut, koska blogi on aivan ihana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi + linkityksestä.:) Vietän nyt paljon aikaa mökillä, mutta tutustun blogiisi heti kun ehdin.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥