sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Pehmeä vanilja-mustikkapiirakka


Mustikkainen versio tästä reseptistä. Linkin takaa löydät mansikkapiirakan ohjeen. Tämäkin resepti on helposti muunneltavissa ja tosi helppo valmistaa, koska ainekset vain sekoitetaan keskenään. Piirakkaa voi varioida loputtomasti eri marjoilla tai hedelmillä tai niiden yhdistelmillä. Päälle tuleva (vanilja)jogurttiseos ei ole pakollinen, mutta kieltämättä mielestäni piste iin päälle. Mustikkaiseen versioon voi vielä halutessaan laittaa kardemummaa, jos siitä tykkää. Kannattaa varoa, ettei ota piirakkaa liian aikaisin uunista. Itse olen laskenut paistolämpötilan 175 asteeseen ja paistanut torttua 30 - 40 min. Reunat tummuvat helposti, vaikka sisus olisi vielä raakaa.

Pohja:
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl nestettä (esim. maitoa)
1,5 dl sulatettua rasvaa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

päälle (pakaste)mustikoita

Täyte:
2 dl (vanilja)jogurttia 
1 muna
(kardemummaa)


Sekoita munat ja sokerit (ei vatkata!). Lisää neste, rasva ja yhdistetyt jauhot. Lado päälle täyte ja halutessasi jogurtti-munaseos. Paista alatasolla 200 asteessa 25-30 minuuttia.


Kesä on kiireistä aikaa! Olen osan viikoista nyt töissä ja kaikki vapaa-aika tuntuu menevän puutarhassa, mökillä tai illalla lenkkeillessä. Lisäksi oma kämppä muistuttaa taas saunaa, joten leipomaan innostun vain vanhemmillani käydessä. Päivitystahti hidastuu jonkin verran kesän aikana, joten toivon vain, että te lukijat ette katoa minnekään! Eilen innostuin leipomaan mustikkapiirakkaa ja samalla tein raparperista ihanaa herkkua. Siitä lisää ensi viikolla. :)

6 kommenttia:

  1. En ole kokeillut lisätä kardemummaa täytteeseen, mutta se kuulostaa aivan ihanalta! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kardemumma sopii itseasiassa yllättävän hyvin mustikkatäytteisiin.:) Kiitos samoin!

      Poista
  2. Vaikuttaa ihanalta ohjeelta :) Minulla on aina piirakoissa joko kermaviili tai rahka, olen niin jämähtänyt niihin ettei muut vaihtoehdot ole käynyt mielessäkään :) Rakastan vaniljajogurttia joten sitä täytyy ehdottomasti kokeilla seuraavaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on ihana ohje. Pehmoista ja maistuvaa piirakkaa tämä on, ja helppokin vielä.:) Jogurttitäyte on herkullinen ja tuo kivaa vaihtelua.:) Mitä tahansa joguttia voi käyttää, esim. maustamatonta (kunhan maistelee täytteen sopivan makeaksi). Vaniljajogurtista on tullut oma suosikkini.:)

      Poista
  3. Varmasti ihanaa, ja kardemumma antaa hyvän maun kaikkeen.:)

    Tein viime viikolla taas sitä mustikkapiirakkaa, johon tulee balsamicoa. Vehnäjauhot oli loppu, mutta tein hienoista ruisjauhoista, ja balsamicoakin laitoin tuplamäärän. Hyvää oli jälleen kerran, ja ruisjauhot sopi tosi hyvin pohjaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli oikein hyvää, piirakka katosi nimittäin todella nopeasti neljän syöjän kesken.:)

      Täytyypä kesällä taas tehdä itsekin sitä piirakkaa, se on vaan niin hyvää! Voin kuvitella, kuinka hyvin ruisjauhot sopivat pohjataikinaan. Täytyy pitää mielessä. Rukiiset mustikkapiirakat ovat herkullisia.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥