tiistai 30. heinäkuuta 2013

Hot Dog -sämpylät


Yhtenä viikonloppuna teimme mökillä hampurilaisia. Sipulikeittoainespussi + kermaviili tyylillä tehtiin pihvit grillissä, sämpylät oli kaupasta, lisäksi oli halloumia, suolakurkkua, punasipulia ja salaattia yms. Sovittiin, että ensi kerralla tehdään sämpylätkin itse eli minä teen.

No, ennen kuin seuraava kerta kerkesi koittaa, tuli Nannen Elämää Koivurannassa -blogissa vastaan Hot Dog sämpylöiden ohje. Sämpylöitä oli vielä täydellisiksi nimitetty, joten olihan niitä kokeiltava. Ja juu, en taida enää ostaa kaupan sämpylöitä... Ja ensi kerralla teen ihan varmasti itse ne hampurilaissämpylätkin!

Alkuperäinen resepti on Glorian ruoka & viini -lehdestä nro 4/2013

Hot Dog -sämpylät
10 kpl

2½ dl vettä
35 g tuorehiivaa
25 g voita
½ tl kurkumaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1½ dl puolikarkeita spelttijauhoja

Siirappivesi:
3 rkl siirappia
1 rkl vettä

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sulata voi. Jos haluat sämpylöihin kellertävän sävyn, lisää kurkumaa sulan voin joukkoon. Lisää voi, sokeri ja suola kulhoon. Alusta jauhot vähitellen taikinaan. Vaivaa taikinaa joko yleiskoneella 10 tai käsin 20 minuuttia. Anna taikinan kohota liinan alla vedottomassa paikassa 30 minuuttia.

Jaa taikina 10 osaan ja muotoile sämpylät pitkulaisiksi jauhotetulla pöydällä. Nosta sämpylät leivinpaperin päälle uunipellille ja anna kohota liinan alla vielä 20 minuuttia. 
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sekoita siirapista ja vedestä seos. Voitele sämpylöiden pinta siirappivedellä. Paista sämpylöitä uunissa noin 10 minuuttia. 

- Meitä oli viisi (nälkäistä!) aikuista syömässä, tein ohjeen kaksinkertaisena ja hyvin saimme vatsat täyteen.

- Täytteenä meillä oli Kivikylän nakkeja, kurkkusalaattia, ketsuppia, sinappia, valkosipulikastiketta ja paahdettua sipulirouhetta.

8 kommenttia:

  1. Ehitpäs ensin....mulla kans kummatkin sämpylät tehtävien listalla...samoin kun vaivaamaton pataleipä...vaan kaik on vielä kokeilematta, vaikka pyhästi vannoin lomalla kokeilevani...niin kauhean makkaran perso en ole, vaan kyllä tuo kuva laittaa näitä himoamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vielä aivan elokuun lopulla lomaa, ja kaikkea kokeiltavaa olisi tiedossa sillekin lomapätkälle. Mm. vaivaamaton pataleipä olisi kokeiltava, saa nyt nähdä mihin tämä aika riittää kaikkien kokeiltavien suhteen.;) Marjastuskin ollaan tänä kesänä melkein kokonaan hylätty kiireiden (ja kuivuudenkin) vuoksi. Toivottavasti syksyllä olisi edes aikaa sienestää, se kun on lempiharrastukseni!

      Poista
  2. Onpas hyvännäköisiä hotdogeja!!!! :) Mullakin on vielä ne hampparisämpylät tekemättä,mutta patonkien & hotdog sämpylöiden kohdalla olen jo päättänyt että niitä en enää valmiina kaupasta osta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Hyvännäköisiä tuli, kun oli hyvä ohjekin! Patonkeja olen tehnyt itse monta vuotta sitten.. Täytyisi muuten tehdä, ovat kyllä niin hyviä! Hot Dog sämpylöitä kyllä tehdään uudelleen, viimeistään ensi kesänä. Pikkuveljenkin saa tällaisilla herkkuruoilla houkuteltua aina syömään ja se on superhyvä juttu!:)

      Poista
  3. Herkullinen Hot dog ja hyvän näköinen sämpylä!:) Nuo itse tehdyt sämpylät hampurilaisiin ja muihin on aina kokeilulistalla, mutta aina tulee vain käytettyä kaupan valmiita. Ehkä pitäisi keväällä tehdä iso satsi pakastimeen valmiiksi, niin kesällä olisi sitten helppo sieltä ottaa grillattavaksi.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Oli kyllä yksi kesän parhaimpia herkkuja! Kai niissä kaupankin sämpylöissä on eroja. Minusta on ihan kiva välillä päästä helpommallakin keittiössä, mutta kyllä näitä kokeilla kannattaa! Itse tein taikinan yleiskoneella, joten kädet säästyivät kovalta vaivausurakalta.:) Tuo ensi kevään suunnitelmasi kuulostaa loistavalta. Taitaa minullakin hampurilaissämpylät jäädä ensi kesään, ellen sitten vielä elokuun lopulla innostu.

      Poista
  4. kyllä maistuisi,vaikka iltapalaksi...olet kyllä ahkera,kun teet sämpylätkin itse!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, välillä täytyy tehdä pitemmän kaavan mukaan.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥