keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Hedelmäinen täytekakku




Syntymäpäiville tein tällä kertaa hedelmäisen täytekakun, sillä marjoilla ollaan herkuteltu koko kesä. Hedelmäiset kakut ovat raikkaita. Kakku ei ollut liian makeaa. Pirteällä täytekakulla on mukava ottaa syksy vastaan, kun luontokin loistaa aurinkoisissa väreissä.

Hedelmäinen täytekakku

Pohja: 
4 munaa
1 ½ dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja (osa perunajauhoja)
1 tl leivinjauhetta

Kostutus:
maitoa tai säilyketölkin mehua

Täyte:
lakkahilloa (tai muuta keltaista hilloa)
1 - 2 banaania
1 prk säilykepersikoita kuutioina
2 rs Valio Viola mangotuorejuustoa
2 dl kermaa

Päälle:
1 prk säilypersikkaa viipaleina
1 pieni prk ananasrenkaita
kiille hyytelösokerista paketin ohjeen mukaisesti

Reunoille:
4 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria

Koristeet:
Dr. Oetker

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista alatasossa 175 asteen lämmössä 20 - 30 min.

Jaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan ja kostuta se maidolla. Sivele väleihin hilloa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä siihen mangotuorejuusto. Jaa seos tasaisesti molempiin väleihin. Pilko hedelmät ja ripottele ne tasaisesti molempiin väleihin.

Vatkaa reunoille ja päälle tuleva kerma vaahdoksi ja mausta se vaniljasokerilla. Sivele kakun pinnalle ohut kerros kermavaahtoa. Koristele pinta haluamillasi hedelmillä. Tee hyytelösokerista kiille ja sivele se hedelmien päälle. Pursota lopuksi reunat kermavaahdolla.

12 kommenttia:

  1. Kiva nähdä kakku vielä täälläkin isommassa kuvakoossa. Kaunis on ja hienot, pirteät värit.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Loputkin kakut vielä päätyvät blogiin, kunhan kerkeän niitä päivitellä.:) Tästä todella tuli pirteän värinen!:)

      Poista
  2. ihana,kiva värikäs kakku =) ja Lämpimät Onnittelut,jos en ole muistanut vielä onnitella,sama pää kesät talvet ;D

    VastaaPoista
  3. Hedelmäiset kakut maistuvat monillekin, meillä ainaskiiiiin. Mangotuorejuustoa en olekkaan tällaisiin vielä käyttänyt.....sitruunaiset rahka/juustoseokset ovat meillä hyvin pidettyjä kans hedelmien lisänä....tai sipaisen pikkasen lemoncourdia hedelmäkerroksen alle antamaan kirpakkuutta. Ihana kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hedelmäkakut ovat monille sopivia. Mangotuorejuusto oli hyvää välissä. Ensi kerralla tekisin ehkä kakussa jotain eri tavalla, mutta nyt mentiin näillä raaka-aineilla. Lemon curd kävi mielessä, mutta sitä ei kaapissa ollut. Ensi kerralla teen sillä, se on niiiiin ihanaa.

      Poista
  4. Näyttää hyvältä :) Vaihtelu kyllä virkistää kakuissa ja on kiva myös tietysti kokeilla kaikkea. Hedelmistä saa kauniin koristelun kakkuun :) Tuo mangotuorejuusto on mullakin usein käytetty täytekakuissa. Tarttis varmaan taas tehdä, kun on niin suosittua ollut :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentistasi Taru.:) Täytekakuissa tulee hyvin paljon sovellettua. Yksi suosikeistani kakun täytteenä on Valion tiramisurahka (kausituote). Tämä sitruuna-suklaakakku oli makujensa puolesta ihan täydellinen minun makuuni. Kakussa oli mm. suklaa-rahkatäyte ja lemon curdia.:)

    http://mustikkasuuleipoo.blogspot.fi/2012/09/suklaa-sitruunataytekakku.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥