sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Rahka-omenapiiras


Tässä omena-ansan tyylinen rahkainen omenapiiras. Tässä pohjaan on käytetty kermaviiliä. Tällä reseptillä tulee tosi maukasta ja mehevää piirakkaa. Pinnalle ripoteltava muruseos viimeistelee omenapiirakan. Kaksinkertaistamalla annoksen saat pellillisen piirakkaa. Nannen Elämää Koivurannassa blogista nappaan usein kokeilemisen arvoisia piirakkareseptejä. Niin nytkin, kun löysin sieltä tämän Hella & houkutus -blogin rahka-omenapiiraan reseptin!

Rahka-omenapiiras

125 g voita
4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 dl kermaviiliä
1 muna

Täyte:
3 omenaa
1 tl kanelia
200 g maitorahkaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna

Sulata voi. Yhdistä jauhot, sokerit, leivinjauhe ja sooda. Sekoita sula voi kuivien aineiden joukkoon. Jaa seos puoliksi kahteen kulhoon. Toisesta tulee pohjataikina, toinen jää muruseokseksi kakun päälle. Lisää pohjataikinaan kermaviili ja muna. Sekoita hyvin. Levitä löysähköksi jäävä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Kuori ja viipaloi omenat. Asettele viipaleet taikinapohjalle ja ripottele päälle kanelia. Sekoita maitorahkaan sokerit ja muna. Kaada täyte omenien päälle. Levitä viimeiseksi piiraan päälle vielä muruseos. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla 30 - 40 minuuttia. 

Halutessaan piirakan kanssa voi tarjota vaniljakastiketta tai -jäätelöä, mutta ei se sitä erityisesti kaipaa. Piirakka on oikein hyvää sinällään. 

25 kommenttia:

  1. Omenarahkapiirakka oli oma suosikkini lapsena, kaunis piirakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä yhtään ihmettele, sillä maku on taivaallinen! Kiitos.:)

      Poista
  2. Ihanan kuuloista! Tämä piirakka on yksi suosikeistani. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli myös meidän suosikkimme.:)

      Poista
  3. Herkullisen näköistä. Tämän tapaista olen tehnyt niin, että omenan tilalle on tullut ananasta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ananaksinen versio kuulostaa hyvältä.:) Itselläni tuli mieleen pakastimessa odottelevat raparperit, ne sopivat tähän varmasti.:)

      Poista
  4. Nami nami, näyttääpä makoisalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näyttää ja myös on makoisaa.:)

      Poista
  5. Oih, tää on herkkua! Mustikat myös sopii tähän piirakkaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elikkäs mustikkaversionakin menee kokeiluun. Kiitos vinkistä Kirsi!:)

      Poista
  6. rahkapiirakat on ihania ja omenaisena yksi suosikeista =)

    VastaaPoista
  7. Rahkaa ja omenaa, siitä ei voi yhdistelmä parantua! Herkkua molemmat! <3 Itse pidän omenaleivonnaisista niin paljon että olen onnistunut jo kyllästyttämään niillä koko perheeni! :D Tytär on kertonut ettei tule koskaan aikuisena vieraillensa tarjoamaan mitään missä on omenaa! :D Tosin myönnän että itse en leivo koskaan perus tummia maustekakkuja samaisesta kammosta: kotonani liki 30 vuotta sitten tuoksui aina tumma maustekakku joita äitini leipoi enemmän kuin innokkaasti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä tosi hyvä yhdistelmä.:) Meidän perheeseen omenaleivonnaiset uppoavat niin, että olen niihin jopa itse kyllästymässä eniten.;) Tämän piirakan herkullisuudesta kertoo myös se, että pikkuveljeni, joka ei yleensä syö makeita herkkuja söi nyt ison palan tätä omenapiirakkaa!:) Oma äitini on ollut innokas leipuri, mutta mihinkään leivonnaiseen en kerennyt kyllästyä, sen verran vaihtelua oli.:) Nykyään äiti leipoo harvemmin, sillä minä leivon aina hänelle.

      Poista
  8. Nam nam!! :) Vieläkään en ole kyllästynyt omenoihin, ja muutama resepti vielä takataskussa odottelisikin tekijäänsä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä tosi hyvää.:) Sama juttu, minullakin pari omenaleivonnaista on vielä tuossa inspiraatiota odottelemassa. Meinasin jo toteuttaa tänään yhden, mutta ei ollut tarpeeksi maitoa kaapissa.;)

      Poista
  9. Ja tämäkin ihana, juuri katselin reseptiarkistoani ja olen tehnyt hiukan samanlaista päärynästä...tällaiset vievät kielen mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päärynäversio olisikin hyvää, täytyypä laittaa idea korvan taakse!:)

      Poista
  10. Tää on edelleen maailman paras piirakkaohje ja vegaanisen version saa korvaamalla rahkat soijajugurtilla ja kananmunan perunajauholla <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥