lauantai 2. marraskuuta 2013

Suklaa-appelsiinikakku



Kaakaokakkua tehdessäni muistin jälleen suklaa-appelsiinikakun reseptin, jonka olen löytänyt samasta blogista kuin kaakaokakun ohjeen, eli Makunautintoja Mimmin keittiöstä.

Kakku onnistuikin mielestäni hyvin ja kielttämättä tällä Nordic Ware:n Ranskanlilja kahvikakkuvuoalla tulee todella näyttäviä kakkuja.

Kakku on tehty nesteisen murokakun ohjeella mikä muuntuu moneksi muuksikin kakuksi.

Suklaa-appelsiinikakku 

1 kpl, laktoositon

200 g rasvaa (laktoositonta Sunnuntai margariinia)
200 g sokeria
4 munaa
250 g vehnäjauhoja (1 dl = n. 65 g)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliini tai vaniljasokeria
puolen appelsiinin ohuelti raastettu oranssi kuori
0,5 dl appelsiinin mehua
0,25 dl maitoa (nesteitä ei saa sekoittaa keskenään, jotta seos ei juoksetu)
n. 100 g rouhittua tummaa suklaata (Brunberg tumma, laktoositon)

Valmistaminen:

Vatkaa rasva ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää puolet munista, neste+kuori ja puolet keskenään sekoitetuista kuivista aineksista ja sekoita rivakasti taikinaksi. Lisää loput munat ja kuivat ainekset ja sekoita taikinaksi. Lisää suklaarouhe ja sekoita varovaisesti sekaisin.

Paista kakku noin 2 litran voidellussa (jauhotetussa) vuoassa 150 - 160 asteen uunissa noin 1 tunti. Tarkista kakun kypsyys tikulla. Kuiva tikku = kypsä kakku. Jäähdytä kakkua hieman ja kumoa se tasaiselle alustalle.



12 kommenttia:

  1. Nam..tätä pitää kokeilla, viimeistään jouluna :) Kaunis kakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Viime jouluksi tein ihania karpalo-suklaakakkuja (ohje on blogissani), tämän vuoden kakuksi on jo ehdottomasti valikoitunut tämä appelsiininen kakku!:)

      Poista
  2. Ihana kakku! Appelsiini antaa varmasti hurjasti makua kakkuun. Tykkään sitruunasta ja appelsiinista kakuissa, ne ovat niin raikkaita. Tuo vuoka on todella kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru!:) Appelsiini maistui maltillisesti, se ei ollut turhan dominoiva. Kyllä kakussa silti selkeä appelsiinin maku oli. Jopa mieheni piti tästä kakusta, vaikka ei yleensä siedä lainkaan appelsiinin ja suklaan makuyhdistelmää. Tuon vuoan olen hankkinut itselleni parisen vuotta sitten joululahjaksi, se on kyllä todella kaunis, kuten kaikki saman merkin kahvikakkuvuoat.:)

      Poista
  3. täällä on vaikka mitä ihanaa taas...appelsiinikakku olisi mieluisa,tykkään sitruksen mausta levonnaisissa ja jälkkäreissä =P tuo suolainen pannukakku vaikuttaa myös herkulta ja tietysti se välimerellinen broilerivuoka ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Appelsiinin tilalla voi tässä kakussa käyttää sitruunaakin. Itse halusin juuri nimenomaan appelsiinin makua tähän, kun olen siitä niin vähän tehnyt mitään leipomuksia ja sitruunasta tuppaan tekemään jatkuvasti.:)

      Poista
  4. Tosi hienon mallinen kakku ja ihanat maut.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen samaa mieltä.:)
      Kakku oli muuten luonnossa vielä paljon kauniimpi.
      Kuvat näyttivät paremmalta kameralla ja omissa kansioissani, mutta heti tänne lisätessä niistä tuli ihan oudon kirkkaita.:o

      Poista
    2. Viime aikoina moni on muuten valittanut sitä, että kuvien laatu muuttuu ja kärsii tänne bloggeriin siirrettäessä. Ja saman olen huomannut itsekin. Alkuperäisissä kuvissa on aina paljon paremmat sävyt. Bloggerissa ne välillä muuttuvat niin, että koko kuvakin alkaa näyttää sävymuutosten takia huonolta. Surkea homma, eikä sille taida mahtaa oikein mitään.:(

      Poista
    3. Itse en ennen näitä kuvia ollut huomannut pahemmin mitään. Rupesin vain miettimään, kun aikaisemmin mainitsit tuosta kuvien muuttumisesta Bloggeriin lisätessä. Näistä kuvista eroa ei voinut olla huomaamatta, kuvat muuttuivat huomattavan paljon.:( Aika surkeaa, harmillista ettei sille edes voi oikein mitään.

      Poista
  5. Johan tykkäsi moneen kertaan antaa viestini! Ei tämä bloggerkaan virheetön ole, jos ei ollut vuodatuskaan.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on joskus käynyt ihan samalla tavalla.:) Paljon bloggerissa on hyvääkin, mutta ei tämä tosiaan virheetön ole.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥