sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Taateli-suklaakakku


Täällä ollaan sairastettu viime torstaista asti, joten perinteiset jouluvalmistelut ovat jääneet. Yleensä olen Itsenäisyyspäivän tienoilla tehnyt erilaisia kahvikakkuja pakastimeen, leiponut ruskeat piparkakut purkkeihin odottamaan joulua sekä aloittanut siivouksen, mutta ei tänä vuonna. Viime viikonloppuna tein meillä jo perinteeksi muodostunutta jouluista suklaa-taatelikakkua (olen ottanut ohjeen Kodin Pellervosta), sillä halusin viedä mummolleni jotain kylään mennessä. Nyt mummo onkin taas jo viikkoa myöhemmin sairaalassa, Paranemisia sinne mummolle

Tämä kakku on mehevä ja herkullinen, suklaan ja taateleiden liitto on lempeä ja jouluinen. Taatelit ovat ihania! Kakku säilyy hyvin ja paranee vanhetessaan. Kannattaa ehdottomasti tehdä se jo muutama päivä ennen joulua.

Taateli-suklaakakku

1 pkt kuivattuja taateleita (250 g)
3 dl vettä
2 dl sokeria
200 g voita
2 kananmunaa
3 dl erikoisvehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhoja
2rkl vaniljasokeria
1 tl kanelia
100 g rouhittua tummaa suklaata

Mittaa vesi ja sokeri kattilaan, lisää karkeasti paloitellut taatelit ja keitä tasaiseksi massaksi. Jos haluat vielä tasaisemman seoksen, soseuta massa sauvasekoittimella. Lisää seokseen voi kuutioituna ja anna rasvan sulaa seoksen joukkoon. Jäähdytä.

Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään, myös suklaarouheseos. Sekoita ensin kananmunat taateli-rasvaseokseen ja lopuksi kuivat ainekset. Kaada hyvin voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja kypsennä 175-asteisessa uunissa n. 1 tunti. Tarkista kypsyys tikulla. Kumoa kakku ja anna sen jäähtyä kakkuvuoan alla.

* * *

Selailin viime joulun kuvia samalla, kun lisäilin niitä Instagramiin. Viime joulu oli kyllä tosi ihana, melkeinpä paras ikinä. Tänä vuonna rahat ovat tiukalla, ja emme tiedä saako mies pitää työpaikkansa. Kaksi perheenjäsentä on lisäksi enemmän sairaana, joten saa nähdä minkä verran joulua jaksetaan järjestää. Eniten tässä odottaa niitä vapaapäiviä, kun saa nukkua myöhään ja katsella elokuvia koko päivän ja syödä vatsansa täyteen. Ostoskeskukset jätän muille, meillä ei tänä vuonna lahjoja osteta - ruoat haetaan lähikaupasta, jotain tehdään itse. Pääasia on, että omasta metsästä haetaan kuusi, kinkku paistetaan ja lohi graavataan.

Mitäs te muut? Minkälainen Joulu teille on tänä vuonna tulossa ja oletteko jo aloittaneet kenties leipomaan tai siivoamaan?




Pakko ihmetellä vielä täällä leivontablogini puolella tätä ihmettä!
Bougainvilleani kukkii ensimmäistä kertaa vuosiin!
Tarinan voit lukea täältä.

22 kommenttia:

  1. Taatelikakku on tosi hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on.:) Kokeile ihmeessä joskus myös suklaista versiota, jos et vielä sitä ole kokeillut.:)

      Poista
  2. Onpa ikävää että siellä on sairasteltu ja läheisistä on huoli. Kovasti voimia <3
    Minusta joulu pitää järjestää sellaiseksi kuin itse tahtoo, jaksaa ja pystyy. Tärkeintä on olla läheisten kanssa ja nauttia tunnelmasta. Me ei lähdetä jouluna mihinkään, vaan nautitaan vuoden ainoista päivistä kun saadaan olla ihan vain perheen kesken ilman stressiä ja hössötystä. Viime jouluna oli mukavaa siihen saakka kun tapanina sairastuttiin miehen kanssa noroon, en ole koskaan ollut niin kipeä että en voisi nousta sängystä ylös mutta jäätävä päänsärky sen oksentamisen lisäksi vei voimat täysin. Esikoinen lämmitti ruokaa pienimmälle ja pilkkoi valmiiksi lautaselle, ystäväni toi ruokakassin kaupasta ulko-oven taakse jne. Se oli ihan kamalaa piinaa :D

    Toivottavasti saadaan nauttia tänä vuonna jokainen joulumme rauhassa, ja taatelikakku kuuluu ilman muuta yhdeksi jouluherkuksi meilläkin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Herkkuhovi!<3
      Kaikkein kamalinta on sairastaa joulunaikaan! Tämä flunssani rupeaa jo selkeästi helpottamaan, joten vielä ei ole liian myöhäistä aloittaa jouluvalmisteluita. Mies aloittikin jo eilen siivoilemalla keittiön kaappeja ja työtasoja. Minulle joulun järjestämisessä on tärkeintä, että saan leipoa perheelle ja läheisille. Erityisesti kahvikakut ja piparit kuuluvat jouluumme!<3

      Toivottavasti tekin saatte viettää tänä vuonna joulua rauhassa ja terveenä.:)

      Poista
  3. Näyttää todella herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hovkonditorn, taatelileivonnaiset ovat herkullisia!

      Poista
  4. Nami, taateli ja suklaa sopivat niin jouluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä, niin sopivat. Meillä tätä kakkua tehdäänkin melkein joka joulu!:)

      Poista
  5. Joulun aikaan sairastelu on kyllä todella ikävää! Toivottavasti parannutte ja saatte juhlia Joulua omalla tavallanne. Meillä Jouluaatto vietetään ensimmäistä kertaa kotona. Tosin meille tulee minun äitini ja veljeni perheineen, mutta siitä pidän. Nyt ei vaan tarvitse Aattona lähteä ajelemaan mihinkään, niin kuin yleensä. Mulla on vastuu jälkiruoista, ja odotankin innolla pääseväni toteuttamaan suunnitelmia :)

    Mä tein muuten elämäni ensimmäisen taateli-suklaakakun tällä viikolla. Maistelin sitä jo seuraavana päivänä, ja se oli kuiva kuin mikäkin. Pari lisäpäivää kelmuissa teki kakulle ihmeitä. Se oli mehevöitynyt ja maut tulivat ihan eri tavalla esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu! Leppoisalta kuulostaa teidän jouluaattonne. Me menemme aattona avomiehen kanssa minun vanhempieni luo, kuten aikaisempinakin vuosina, myös veljeni on siellä lomalla armeijasta. Meille tulee aika pitkä loma tänä jouluna ja suunnitelmissa on ottaa se rennosti perheen kanssa.:) Käymme katsomassa myös miehen äitiä & isovanhempia aattona.:) Minulla on yleensä päävastuu salaateista ja leipomuksista.:)

      Kävin jo blogissasi kurkkaamassa suklaista taatelikakkuasi.:) Se on totta, että useimmat kahvikakut ovat mehevimmillään parin päivän säilytyksen jälkeen. Muistan jo lapsuudestani, kuinka äiti seisotti kakkuja muutaman päivän ruokakomerossa ennen käyttöä. Ovat hyviä säilymään. Se on hyvä juttu, sillä jouluna syömistä riittää.

      Poista
  6. Voi,paranemisia sinne kovasti!!Meillä myös kävi niin ikävästi että mies menetti työnsä joku aika sitten,eipä se oikein fiilistä nosta :/
    Joulujuttuja en ole aloitellut paitsi kodin koristelun...leipominen jää varmaan ihan viime päiviin,koska meillä on pikkuinen pakastin ja se on täynnä marjoja ja omenalohkoja/sosetta yms.torttuja ja pipareita ollaan tehty ja syöty pariin otteeseen,tämä aika on kuitenkin aina ihanaa,en aio ottaa minkäänmoista stressiä mistään...aina olen tehnyt sen mitä haluan/kerkiän/jaksan,joskus enemmän,joskus vähemmän,kulloisenkin tilanteen mukaan.Joulu tulee jokatapauksessa,lämpö,rakkaus,yhdessäolo,hyvä ruoka,kiireettömät vapaapäivät,perhe ,sukulaiset<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilijaana!<3 Toivottavasti mies saa pitää työnsä, mutta ei tämä epätietoisuuskaan mukavaa ole. Täytyy vain yrittää unohtaa asia joulunaikaan ja keksiä lomalla mukavaa tekemistä, tosin se ei varmasti tuota ongelmaa - sen verran paljon lomaa odottaa. Minulla on tässä omassa kodissani pieni pakastin, joten paljon en täällä joulua laittele. Ensi viikonloppuna varmaan menen vanhemmille valmistelemaan joulua tehden piparit ja kahvikakut. Kahvikakut pakastan ja otan sieltä sitten aina tarpeen mukaan.:) Tuollainen joulun kuuluisikin olla, miten sen kuvailit. Ei stressiä vaan rentoutumista, leppoisaa yhdessäoloa ja arjen unohtamista.:)

      Poista
  7. Paranemisia!! Taatelikakku on minun herkkua ja suklaastakin pidän paljon, joten tätä kakkua on pakko kokeilla! Minun jouluvalmistelut ovat vaiheessa ja ovatkin ihan viimeiseen saakka. Minun perinteisiin kun kuuluu käydä joulumyyjäisissä myymässä piparkakkutaloja ja teen niitä myös tilauksesta työkavereielle ja tutuille. Kahdet myyjäiset ovat jo takana ja 44 piparkakkutaloa myyty. Ensi sunnuntaina on seuraavat (ja viimeiset) myyjäiset. Eli tämäkin viikko menee taloja tehden kuin myös seuraava, jotta saan tilatut talot tehtyä. Jossain välissä pitäisi ehtiä siivota ja valmistella omaa joulua. Joulunaikaan onkin sitten kiva rentoutua ja vaan olla, ilman kiirettä mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita!:) Sinulla on hieno perinne. Pakko arvostaa!! Minä en useinkaan tee piparkakkutaloa ollenkaan ja sinä teet niitä tuollaisen määrän?! Upeaa. Toivottavasti kerkeät jossain välissä järjestää oman joulusikin ja nauttia sekä rentoutua.:) Kokeile ihmeessä suklaista versiota taatelikakusta, se on mielettömän hyvää! Minä olen välillä tehnyt kyseistä kakkua lahjaksi, ja kaikki ovat aina olleet tyytyväisiä.:)

      Poista
  8. Minä niin rrrrakastan taatelikakku, suklaa on ihana lisä!
    Söpöjä nuo sinun piparkakkumuffinssit!
    Pikaista paranemista sinnepäin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Niin minäkin rakastan - ja suklaa todella on ihana lisä.:) Muffinsseista, varsinkin niistä pienistä tuli suloisia.:)

      Poista
  9. Taatelikakku on ihanaa, niin perinteinen kuin suklainenkin.:) Toivottavasti flunssasi on jo selätetty. Ja mummollesi myös paranemistoivotukset, että pääsisi jouluksi kotiin.<3

    Aika "vaiheessa" on meillä jouluvalmistelut. Ei vain inspiroi, ja sitten, kun mies on kotona, menee aika kaikessa muussa. Nytkin viikonloppu tehtiin polttopuita. Jonkun verran olen kaappeja siivoillut ja muutamat kakut tehnyt. Luulen kyllä, ettei niin mahdottomasti ole tarve leipomuksia tehdäkään, kun suurimmaksi osaksi kaksistaan joulua vietetään. Tulee vain helposti sitten syötyä kaikkea ihan liikaa. Ja useimmiten jouluruokia on niin paljon, että loppujen syöminen alkaa jo tökkiä. Parempi koittaa tehdä maltillisempia määriä.;) Ei meilläkään enää kauheasti joululahjoja ostella. Jotain pientä ja tarpeellista. Kaikki krääsä saa nykyään jäädä kauppoihin. Parasta joulussa on hyvä ruoka ja seura, sekä kiireettömyys.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja!<3 Mikäli mummo nyt pääsee jouluksi kotiin, niin aika paljon mennään hänen ehdoillaan. Eli hän tulee vanhemmilleni kylään vaan jos jaksaa / haluaa. Jos ei jaksa, niin sitten käymme häntä katsomassa kotonaan (asuu ainakin vielä omassa kodissaan) usein. Ei varmaan pärjää enää kauan kotona, vaikka hän haluaisikin kotona asua. Onneksi mummo asuu n. 10 km:n päässä, joten sinne ajaa vartissa.

      Meillä mies tosiaan aloitti valmistelut lauantaina.;) Olin itse siinä kunnossa, että olin laittanut pipon silmille ja nukuin melkein koko päivän. Heräsin kolinaan joka tuntui vaan jatkuvan ja jatkuvan. Ihmettelin, että tekeekö mies jotain neljäntoista ruokalajin illallista itselleen?!;) Ei, hän oli siivonnut keittiön työtasot ja kuiva-ainekaapin sekä olohuoneen ruokapöydän.:) Ensi viikonloppuna varmaan teen jotain valmisteluita. Olisi kiva leipoa, siitä en koe stressiä - päinvastoin. Meillä onneksi syöjiä riittää, tosin välillä liikaakin.:D

      Poista
  10. Ihanan hertkullisen näköistä kakkua... varmasti ihana yhdistelmä tuo taateli ja suklaa. Upeat kuvat varsinkin tuo viimeinen:)

    VastaaPoista
  11. Ihana kakku! Perinteiset jouluruoat ei oikein ole innostanut tänä vuonna eli jotain uutta nähdään meidän pöydässä :). Taatelikakunkin ajattelin tehdä muffineina :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Taatelimuffinit on ihan loistavia nekin - olen joskus tehnyt.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥