lauantai 1. maaliskuuta 2014

Nyhtöpossuhampurilaiset


Pulled Pork eli revitty possu, tai nyhtöpossu on todella suosittua tällä hetkellä. Jopa äitini tiesi kysyä minulta, "onko tämä nyt sitä revittyä possua, josta kaikki puhuvat töissäkin?" -Kyllä, se on juuri sitä.

Teimme talvilomaviikolla hampurilaisia, jotka olivat olleet haaveissa jo kauan. Possu meni aamupäivällä uuniin ja sai muhia kaikessa rauhassa viitisen tuntia. Sillä välin keittelin ensimmäistä kertaa aivan ihanaa Paholaisen hilloa, tein hampurilaissämpylät New York Times -lehden tyyliin sekä valmistin mummon kurkut eli hölskytyskurkut jääkaappiin maustumaan. Hampurilaissämpylöitä tein saman tien kaksinkertaisen annoksen, 8 kpl, sillä loputhan voi aina pakastaa. Hampurilaisia varten olikin sitten kaikki kunnossa, kun paisti otettiin uunista ja riivittiin haarukalla. Hampurilaiset kaipasivat enää vain laadukasta majoneesia kumppanikseen.

Hampurilaiset olivat aivan omaa luokkaansa. Tämän parempia en ole koskaan syönyt, saatikka sitten tehnyt. Nyt odotellaan kesää, mökki- & grillikauden avajaisia. Viime kesänä innostuin ja tein itse hot dog -sämpylöitä ja grillissä paistuivat Kivikylän nakit.



Pulled Pork

n. 1 kg porsaan kassleria 
2 rkl fariinisokeria
2 tl mustapippuria
1 rkl savupaprikaa
1 rkl suolaa
4 rkl bbq-kastiketta
1 dl cocacolaa

Ota liha hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Hiero mausteet lihan pintaan ja laita liha uunivuokaan. Mittaa vuoan pohjalle cocacola ja bbq-kastike. Paista lihaa aluksi kovemmassa lämmössä, n. 200 asteessa puolisen tuntia. Laske lämpötila 130 asteeseen ja jatka paistamista noin viisi tuntia. Paistia kannattaa valella muutaman kerran paiston aikana. Anna paistin levätä n. 15 minuuttia paistamisen jälkeen, riivi sitten kahdella haarukalla lihäsäikeet erilleen. 

Hampurilaissämpylät
New York Times

4 hampurilaissämpylää

1 dl lämmintä vettä
2 rkl maitoa
1 tl kuivahiivaa
1 rkl sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
1,5 rkl pehmeää voita
voiteluun muna ja tilkka vettä
pinnalle seesaminsiemeniä

Yhdistä lämmin vesi, maito, hiiva ja sokeri. Anna seistä n. 5 minuuttia. Vatkaa muna kevyesti, käsinvatkaus riittää. Yhdistä kulhossa jauhot ja suola. Nypi voi joukkoon niin, että saat aikaan pieniä muruja. Lisää joukkoon vesi-hiivaseos sekä kevyesti vatkattu muna. Sekoita taikinaksi. Siirrä taikina kevyesti jauhotetulle pinnalle ja vaivaa n. 8-10 minuuttia, kunnes taikinasta tulee sileää ja elastista. Taikina voi olla tahmaista, joten voit joutua lisäämään hiukan jauhoja vaivaamisen helpottamiseksi. Kohota kaksinkertaiseksi noin 1-2 tuntia. Pyörittele littanoiksi palloiksi ja kohota leivinpaperin päällä liinan alla toiset 1-2 tuntia. Voitele muna-vesiseoksella ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia.

Mummon kurkut

1 tuore kurkku
2 rkl väkiviinaetikkaa
1 rkl suolaa
1 rkl sokeria
nippu tilliä

Viipaloi kurkku ohuiksi viipaleiksi. Laita kurkkuviipaleet, tilli, sokeri, suola ja etikka kannelliseen astiaan. Ravista sekaisin. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua.

18 kommenttia:

  1. Nyhtöpossulla täytetyt purilaiset on ihan parhaita!:) Välillä vielä kasvissyöjä takaraivossa koittaa supatella onko oikein syödä eläimiä, mutta kyllä ne äänet aina vaimenee tällaisten lihaherkkujen äärellä.;) Kuvasi on taas ihan mahtavat! Tulisipa suodattimeni pian! Tilasin heijastinsetinkin, jota ei sillä hetkellä ollut varastossa, joten kestää hieman pidemmän aikaa saada tuotteet.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Täyte on tosi mehevä ja herkullinen nyhtöpossuhampurilaisessa. Kuiva hampurilainen olisi kauhea! Sellaistakin on joskus jossain ruokapaikassa joutunut syömään. Kyllä itsetehty oli taas itsetehty. Kaikki maut ihan kohdallaan!:) Kiitos kehuista. Tykkään itsekin tästä kuvasta kauheasti. Tumma tausta on kaunis, kuten ollaan monta kertaa jo todettu.:)

      Poista
  2. Oih nam mitä hamppareita, kyllä itse tehdyt on vaan niin hyviä! Mä tosiaan tein tolla samalla ohjeella hampurilaissämpylöitä joskus viime vuoden puolella. Aikamoinen kohottaminen niissä tosiaan oli ;-) Välissä kerkes hyvin saunomaankin ja aika myöhäseks meni niiden hampurilaisten syönti, mutta hyviä olivat! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohottaminen ottaa aikansa, mutta kyllä lopputulos on sitten sen veroinenkin. Kaupan hampurilaissämpylät saavat jäädä hyllyyn jatkossa, sillä näihin itsetehtyihin verrattuna ero on huomattava! Minäkin kerkesin tehdä kohotuksien välissä kaikki lisukkeet jne.:)

      Poista
  3. Minä tein muutama päivä sitten ihan samaa ruokaa! Samoja sämpylöitäkin tein, löysin ohjeen Suklaapossun blogista. Nyhtöpossun tein omanlaisilla mausteilla. Oli kyllä hyvää! :) Päivitän lähiaikoina blogiinkin. (Tein possusta pizzaa eilen ja se oli myös aivan ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä New York Times -lehden ohje on niittänyt suosiota ja kiertänyt blogissa jos toisessakin, enkä yhtään ihmettele, sillä se on Täydellinen! Pizza kuulostaa ihanalta.:)

      Poista
  4. oi mitä ihanaa herkkua...siitä onkin aikaa kun on tätä tehty,kelpaisi kyllä vaikka heti =P samaa mieltä Katjan kanssa,upeita kuvia jälleen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos.:) Täytyy pian tehdä taas hampurilaisia.:) Luvattoman hyvää!

      Poista
  5. Voi että... joka puolella on nyt nyhtöpossua... kyllä sitä on "pakko" itsekkin kokeilla, vaikuttaa todella herkulliselta!
    Komea hampurilainen, tässähän tulee nälkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan samasta syystä minun oli pakko sitä kokeilla ja Suosittelen!;)

      Poista
  6. Minäkin olen tehnyt tuolla samalla New York Timesin ohjeella sämpylöitä hamppareihin ja olen ollut todella tyytyväinen siihen ohjeeseen. Ihanan pehmoisia sämpylöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan mahtava ohje! En jatkossa aio muuta reseptiä käyttääkään, kun heti löytyi noin täydellinen ohje.:)

      Poista
  7. Tosi herkulliselle näyttävät syötävät ja kuvat mustataustaisina ovat upeita. Niissä oikein silmä lepää....ja kuola valuu suusta....tykätään myös uunilihasta...ikeaoppista nyhtöpossua en ole tehnyt, vaan kuivamausteilla ainoastaan, vaan me tykätään siitäkin. Tortillaankin kääräistynä tai rieskan sisälle, on liha hyvää kasvisten seurana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista.. Oikeaoppisesti tehty tai ei, on tämä revitty possu vaan hyvää. Ensi kerralla voisikin lihat kääräistä tortillan / rieskan sisälle ja pitaleipiäkin on pitänyt jo kauan kokeilla.

      Poista
  8. Oi oi, vesi herahti kielelle, vähänkö mahtava yhdistelmä! :)

    VastaaPoista
  9. Mitä bbq kastiketta käytit teitkö itse vai myydäänkö sitä valmiina? Piti tehdä huomenna mutta kaupasta oli kassler loppunut. Nyhtöpossun teko siirtyi ensiviikon loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin valmista SantaMaria American bbq-kastiketta.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥