perjantai 18. huhtikuuta 2014

Ambrosian kakku


Tämä kakku vilahtikin jo edellisessä postauksessani.

Ambrosian kakkua olen leiponut viimeeksi melkein kymmenen vuotta sitten. Tässä Makunautintoja Mimmin keittiöstä -blogin ohjeessa kakun väliin tulee täyte ja kakun päälle sokerivesikuorrutus. Täyte tämän kakun yhteydessä onkin minulle uusi tuttavuus.

Käytin kakkuun jälleen Kieku leivontamunia, jotka vaahtoutuvat tavallisia kananmunia nopeammin. Muna-sokerivaahto syntyikin todella vaivattomasti ja nopeasti. Kakusta tuli oikein kuohkea.

Ambrosian kakku

1 pienehkö kakku

Pohja:
3 Kieku leivontamunaa
2,25 dl sokeria
100 g sulatettua rasvaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ pestyn appelsiinin kuori raastettuna ( 2 - 3 tl)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, yhdistä vaahtoon rasva, appelsiininkuori ja siivilän läpi vehnäjauho-leivinjauheseos ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Paista pohja n. 2 litran tasapohjaisesa voidellussa vuoassa 150 - 170 asteessa noin 40 min. Jäähdytä pohja ja leikkaa se kahteen osaan, niin että kakkuun tulee yksi täyteväli.

Täyte:
1 dl kermamaitoa ( = ½ dl kermaa+½ dl maitoa)
1 keltuainen
1 rkl maissitärkkelysjauhoja (valkoista Maizenaa)
2 rkl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 dl vaahtoutuvaa kermaa
1 esikäsitelty liivatelehti (liota kylmässä vedessä)
1 rkl appelsiinimehua

Laita kermamaito, keltuainen, maissitärkkelysjauho ja sokeri kattilaan ja kiehauta kiisseliksi koko ajan sekoittaen esim. pallovatkaimella. Jäähdytä kiisseli ja lisää vanilliinisokeri.

Vatkaa kerma vaahdoksi.

Kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi ja liuota siihen heti liivatelehti, josta on ylimääräiset vedet puristeltu pois. Muista, että liivateseosta ei saa keittää.

Yhdistä kylmään kiisselipohjaan liivateseos. Kokeile että seos on kylmää ja lisää puolet kermavaahdosta seokseen ja sekoita se tasaiseksi. Lisää sitten loput kermavaahdosta ja sekoita ja maistele täytettä. Lisää tarvittaessa makeutta. Laita täyte jähmettymään jääkaappiin puuromaiseksi.

Levitä täyte pohjalle (ei reunoille asti) ja laita toinen kakkukerros päälle. Anna kakun hyytyä kylmässä.

Kuorrutus:

2,5 dl siivilöityä tomusokeria
n.1,5 rkl appelsiinimehua
(keltaista elintarvikeväriä)

Sekoita tasaiseksi ja levitä kakun päälle (ei reunoille)

Koristeeksi:

hillottuja appelsiininkuoria/sukaattia ( nämä tulevat aitoon Ambrosiankakkuun)

tai strösseleitä

Anna kuorrutuksen jähmettyä hyvin. Kakku säilyy hyvin jääkaapissa suojattuna, se vain paranee tekeytyessään.

Valmiin kakun voi myös oikein hyvin pakastaa, jolloin maut tasaantuvat ja se kostuu hieman.



12 kommenttia:

  1. Tämä on herkullinen kakku! Koskahan saisin vaan itse tätä leivottua.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Tämä kakku todella paranee vanhetessaan. Tekopäivänä kakku voi vaikuttaa jopa hieman kuivakalta, ennen kuin kunnolla mehevöityy viileässä.:)

      Poista
  2. Sitä on oltu ahkeria ja leivottu jos jonkinsorttista herkkua, nam!! :) Kyllä noilla eväillä pääsiäisen yli kelpaa mennä.
    Oikein aurinkoista pääsiäistä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitkä leivontatauko pääsi syntymään, että olihan sitä vihdoin ryhdyttävä leipomuspuuhiin. Kerralla syntyikin monenlaista, kun oli vapaalla aikaa tehdä.:)

      Poista
  3. Kaunis kakku...Hyvää Pääsiäistä =)

    VastaaPoista
  4. Ambrosia-kakkua en ole syönyt ikuisuuksiin,mutta muistan että meillä joskus tehtiin sitä kotona .Kiitos ohjeesta,pitääkin joskus itse tehdä tätä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en tosiaan ollut tehnyt tätä kakkua vuosiin, ennen kuin löysin ohjeen uudelleen.:)

      Poista
  5. Meillä on kaku jo syöty viimeistä murentaa myöden... paljon muuta makeaa ei kyllä syötykkään. Muutamia rahkapullia. Mukava, jotta kokeilit ohjeen.

    VastaaPoista
  6. Tässä taas yksi kakku mitä on pitänyt kokeilla iät ja ajat. Täytyy nostaa kokeilulistalla ylöspäin, kun on niin ihanat ainekset.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on raikas ihana kakku, ja väliin tuleva vaniljainen kerma-kiisselitäyte on niin herkullinen! Kokeile ihmeessä pian, varmasti tykkäätte.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥