sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Raparperipiirakka muruseoksella


Peltipiirakat ovat suosikkejani. Niitä on helppo ja nopea tehdä ja ovat riittoisia. Päälle voi laittaa marjoja tai hedelmiä, mitä nyt sattuu olemaan milloinkin tarjolla. Erityisen ihanan piirakasta tekee muruseos. Tämä piirakka on taas hieman erilainen ohje, otin tämän Makunautintoja Mimmin keittiöstä -blogista.

Raparperipiirakka muruseoksella
(pellillinen)

Pohja:
4 munaa
4 dl sokeria
4 dl maitoa (tai osa kermaa)
200 g sulatettua voita tai margariinia
7 dl vehnäjauhoja
5 tl leivinjauhetta
(1½ tl jauhettua kardemummaa)

Päälle:
8-9 dl paloiteltua raparperia
(sokeria, maun mukaan)

Muruseos:
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
50 g kovaa voita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä vaahtoon maito ja sulatettu (jäähdytetty) rasva. Sekoita viimeisenä jauhot (siivilän läpi laitettuina) esim. pallovatkaimella. Sekoita vaan sen verran, että taikinasta tulee tasaista. Sitkoa ei haluta taikinaan.  Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja levitä taikina tasaisesti pellille.

Huuhtele raparperinvarret ja kuori ne, jos kuori on jo paksumpaa sekä paloittele. Ripottele raparperit pohjan päälle.

Mittaa kaikki muruseoksen ainekset kulhoon ja nypi ne käsin ryynimäiseksi tai sekoita sähkövatkaimella. Ripottele muruseos tasaisesti piirakan päälle.

Paista  piirakkaa uunin keskitasolla n. 200 asteessa n. ½ tuntia. Tarkkaile kypsymistä loppupuolella, ettei tummu liikaa pinnalta eikä pohjalta

Kokeile piirakan kypsyys tikulla piirakan keskeltä. Kuiva tikku= kypsä piirakka. Anna piirakan jäähtyä (edes hieman) ja leikkaa se sitten halutun kokoisiksi annospaloiksi.

8 kommenttia:

  1. Murupiirakat on tosi herkullisia, oli niihin käytetty sit mitä tahansa marjoja tai hedelmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kaikkein parhain on kyllä silti mustikkamurupiiras, ainakin minun kohdallani. Ja raparperi tulee hyvänä kakkosena. Omenaista versiota on pakko syksyisin tehdä.:)

      Poista
  2. Muruseos kyllä kruunaa piirakan. Raparperia vielä olisi. Ehkä pitäisi leipoa taas piirakkaa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tässä juuri suunnittelemme raparperin muuttoa, hän kun ei viihdy tämän hetkisessä paikassaan ollenkaan mökillä...;D Haluaa ilmeisesti muuttaa yläpihalle, joten jospa sitä raparperia tulevina vuosina riittäisi jopa pakastimeen saakka.;)

      Poista
  3. Oi miten kesäisen näköistä piirakkaa! :) Pakko varmaan testata!

    http://ellaleipoo.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Just laitoin uunin päälle ja teen marjaversion tällä pohja-ohjeella ja jonkinlaisen kuorrutuksen päälle. Raparperien pakastaminen olis kans ohjelmassa tänään...viimeinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä peruspiirakka ohje tuo Tarun pohja. Ja päälle voi aina marjojen ja hedelmien kanssa laittaa rahka- tai kermaviilipäällysteen tai muruseoksen. Menee hyvin ilmankin, kun on niin mehevä ja kuohkea pohja kyseessä!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥