keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kantarellipiirakka


Pirkka-lehden 8/14 numerossa oli kantarellipiirakan ohje, jota päätin kokeilla. Ihan hyvää, tosin hyvin miedon makuista piirakkaa. Söimme piirakkaa pian uunista tulon jälkeen, huoneenlämpöiseksi jäähtyneenä. Piirakan maku saattaa vielä vähän muuttuakin piirakan tekeydyttyä yön yli jääkaapissa. Mies tykkäsi piirakasta oikeinkin paljon, ja oli tyytyväinen siihen, ettei kantarellien maku peittynyt liikaa, piirakka ei kuulemma ollut myöskään kuivaa vaan oikein mehevää. Itse olisin ehkä kaivannut vähän enemmän mausteita. Ensi kerralla voisin lisätä vähän suolan ja juuston määrää sekä laittaa täytteeseen yrttimaustetta. Saattaisin myös käyttää jotain erilaista ohjetta tuon pohjan tekoon.

Kantarellipiirakka
8 annosta

Pohja:
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 1/4 dl rypsiöljyä
1/2 dl kylmää vettä

Täyte:
1 l (n. 300g) kantarelleja
1 (250 g) purjoa
2 rkl margariinia tai voita
1/2 tl suolaa
1 tlk (2 dl) ruokakermaa
3 kananmunaa
3/4 dl Pirkka Grana Padano -juustoraastetta
mustapippuria

Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja suola. Lisää öljy ja sekoita. Kaada joukkoon vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Taputtele taikina piirakkavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille. Käytä jauhoja apuna tarvittaessa. Esipaista piirakkapohjaa 200 asteisen uunin alimmalla tasolla noin 12 minuuttia.

Puhdista sienet ja paloittele suuremmat sienet pienemmiksi. Puhdista ja hienonna purjo. Kuullota purjo rasvassa pannulla. Lisää sienet ja hauduta, kunnes sienistä irtoava neste on lähes kokonaan haihtunut. Mausta suolalla.

Sekoita ruokakerma, kananmunat, juustoraaste ja pippuri kulhossa. Säästä osa juustoraasteesta piirakan pinnalle.

Levitä sienitäyte esipaistetun pohjan päälle. Kaada päälle ruokakermaseos ja ripottele pinnalle loput juustoraasteesta. Paista piirakkaa uunin keskitasolla 20-25 minuuttia, kunnes pinta on hyytynyt ja saanut kauniin värin. Tarjoa kantarellipiirakka jäähtyneenä esimerkiksi salaatin kanssa.



Lisäys 7.8. Palasin vielä kertomaan, että jääkapissa yön yli säilyttäminen oli tehnyt piirakalle hyvää ja maut olivat nyt aika kohdillaan. Söin piirakkaa aamupalaksi ja lämmitin sitä ensin hieman mikrossa.

6 kommenttia:

  1. arvaas,meillä mies teki samaa piirakkaa...näki pirkassa sen ohjeen ja ei muuta kuin tekemään.Sen verran sovelsi ohjetta,että käytti sipulin varsia purjon sijaan ja kyllä harmitti,ei muistanut ottaa kuvaa(en minäkään) :( olisi sitä pikku pala pakkasessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, harmi kun ette muistaneet ottaa kuvaa!:( Tosin nyt olisi ainakin hyvä syy tehdä piirakkaa uudelleen, mikäli siitä tykkäsitte.;) Minulla taas jäi kesän aikana joitakin ruokia ja leipomuksia kuvaamatta sen takia, etten vaan jaksanut aina kaivaa kameraa esiin, päätin että nyt syödään eikä ajatella aina kuvaamista ja blogia. Loma teki hyvää!:)

      Poista
  2. Voi nam mitä herkkua! Rakasta sieniä ja suolaisia piirakoita ja varsinkin sienipiirakoita! Itsellä ei ole ollut mahdollisuuksia saada mistään kanttarelleja joten olen suppilovahveroista tehnyt piirakoita. Ihania metsän antimia nuo sienet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, kyllä sienet ovat vaan hyviä!:) Suppilovahvero on kyllä toinen lempisienistäni, ja mies on tässä jo kauan vaatinut, että suppiksista pitäisi tehdä ruokaa. Ensi kerralla täytynee siis vihdoin tehdä piirakkaa suppilovahveroista!:)

      Poista
  3. Sienipiirakat on ihania.:) Onneksi nyt alkaa olla kelit suotuisat sienille ja niitä onkin alkanut löytymään. Vanhat varastot on melkein kokonaan käytetty, kun viime vuonna sieniä ei pahemmin saatu. Toivottavasti nyt tulee sieniä niin, että saa myös pakastimeen ja kuivattua.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat. Hyvin olette jo löytäneet sieniä, meilläpäin ei vielä ole ollut kovin paljon sieniä, ehkä olemme etsineet vääristä paikoista. Pitäisi tehdä uusia aluevaltauksia, luulen, että muutkin ovat löytäneet sienipaikkamme ja osa alueista hakkuiden myötä tuhoutunut. Nyt on sen verran reippaasti satanut, että täytyy lähteä pian kierrokselle.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥