torstai 7. elokuuta 2014

Vatkattu marjapuuro (vispipuuro) herukoista


Tässä on sellainen herkku, josta tykkään ihan suunnattomasti! Vispipuuro on ihanaa aamu- tai välipalalla. Parhainta vispipuuro on mielestäni herukoista tehtynä ja tähän puuroon käytinkin puna- sekä mustaherukoita. Näin loppukesästä herukoiden kypsyttyä rupeaakin aina tekemään vispipuuroa mieli, sillä viileänä välipalana se maistuu hyvin helteisilläkin keleillä. Onneksi herukoita on nyt pakastimessa, joten vispipuuroa tulee tehtyä talven mittaan monta kertaa.

Vispipuuro puna- ja / tai mustaherukoista
Otava, Kotiruoka
6 - 8 annosta

noin 5 dl herukoita
1 l vettä
1 1/4 dl sokeria
1 1/2 - 2 dl mannasuurimoita
(1 rkl perunajauhoja)

Keitä herukoita, kunnes ne ovat pehmenneet ja hajonneet. Halutessasi voit siivilöidä marjojen kuoret pois tai soseuttaa marjat sauvasekoittimella. Kuorista saa kuitenkin runsaasti ravintokuitua, joten niitä on turha poistaa puurosta.

Lisää sokeri. Ripottele mannasuurimot kiehuvaan liemeen koko ajan sekoittaen. Hauduta puuroa noin 15 minuuttia. Sekoita silloin tällöin haudutuksen aikana. Jos valmis puuro on löysää, suurusta sitä vielä vesitilkkaan sekoitetuilla perunajauhoilla ja kiehauta mutta älä keitä. Jäähdytä puuro ja vatkaa se kuohkeaksi ja vaaleaksi kierre- tai sähkövatkaimella.

Tarjoa marjapuuro maidon ja sokerin kanssa. Juhlavan jälkiruoan saat tarjoamalla puuron vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa.


Parasta kesässä ovat tuoreet marjat! Ja ylipäätänsä kaikki kotimaiset tuoreet raaka-aineet. On tämä vaan ihanaa aikaa.


Parvekechilit

6 kommenttia:

  1. Herukkavispipuuro on hyvää! Meillä tytöt tykkäävät hurjasti punaherukkaversiosta. Mustaherukoilla en olekaan tehnyt puuroa mannasuurimoista. Ruisjauhoista tuli kokeiltua joku vuosi sitten, ja herkkua oli sekin. Mustaherukoita näyttää tänä vuonna tulevan meille vähän. Suurin osa ollaan syöty suoraan pensaista. Mutta josko niistä jotain vielä saisi leivottua.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parasta mielestäni! Punaherukkaversio on aina ollut se kaikkein paras, sitten tulee tämä yhdistelmä. Kyllä mustaherukoista yksinäänkin hyvää tulee.:) Ei meillekään mustaherukoita paljon tullut tänä vuonna, punaherukoita tuli enemmän, mutta linnut kerkesivät syödä osan.:(

      Poista
  2. Herukoista en ole tainnut koskaan vispipuuroa tehdä, enkä muista olenko maistanutkaan missään. Punaherukat on jo pakastimessa, mutta jos muistaisi vaikka talvella tehdä osasta vispipuuroa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt sitten vain kokeilemaan! Herukoista tulee mielestäni kaikkein parasta vispipuuroa.. Meillä ei oikein muusta enää edes suostuta tekemään, niin ollaan tähän rakastuttu.;)

      Poista
  3. Ihanaa on...meillä tykätään kans. Tein muutama viikko sitten ekoista punaherukoista. Meillä koti-kotona äiti kans joskus suurusti tällaisen puuron perunajauhoilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en itse suurusta puuroa perunajauhoilla, mutta ohjeessa se on, niin olkoon. Vispipuuro on yksi parhaista välipaloista joita tiedän.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥