keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Pellillinen kasvispiirakkaa


Unelmaa leipomassa -blogissa oli tehty sen verran herkullisen näköistä kasvispiirakkaa, että kokeilin ohjetta melko pian. Välimerellinen ruoka, raaka-aineet ja mausteet ovat lähellä sydäntäni. Fetaa, tomaatteja, oliiveja ja yrttejä - lopputuloksen on vaan pakko olla hyvää. Eihän noin hyvillä aineksilla voi mennä kovin pahasti metsään. Pohja tässä piirakassa on mielenkiintoinen, en ole ennen törmännyt vastaavaan. Pohja muistuttaa melkeinpä pannukakkua koostumukseltaan. En oikein osannut muodostaa mielipidettä tuosta pohjasta, ei se huono ollut, mutta hieman outo tottumattomalle. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan itse, tämähän on aika kevyt vaihtoehto yleisimmille piirakkataikinoille.

Kasvispiirakka

Pohja:
0,5 dl rypsiöljyä
2 kananmunaa
3 dl vettä
2 dl neljän viljan hiutaleita
4 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
2 tl leivinjauhetta
1 pienehkö porkkana

Valmista pohja. Sekoita öljy, munat sekä vesi keskenään sekaisin. Raasta porkkana hienoksi raasteeksi ja lisää joukkoon. Sekoita toisessa kulhossa keskenään hiutaleet, vehnäjauhot, suola ja leivinjauhe. Lisää taikinan joukkoon. Sekoita tasaiseksi lastan avulla. Älä vaivaa. Vuoraa korkeareunainen pelti leivinpaperilla. Levitä taikina vuokaan tasaiseksi levyksi. Jätä odottamaan täytteen valmistuksen ajaksi.

Täyte:
250 g kesäkurpitsaa + ripaus suolaa
250 g purjoa
fetajuustoa

4 dl kuohukermaa (käytin ruokakermaa)
150 g emmental juustoraastetta
3 kananmunaa
paprikajauhetta
suolaa
jauhettua mustapippuria
nippu tuoretta persiljaa

oliiveja
n. 10 kpl minitomaatteja

Valmista täyte. Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Laita raaste siivilään valumaan suolan kanssa ja valmistele sillä välin loput täytteet. Siivuta purjo ohueksi siivuksi. Freesaa purjosilppua pannulla hetken aikaa, kunnes ne ovat hieman pehmeämpiä. Jätä jäähtymään hetkeksi. Painele valutetusta kesäkurpitsaraasteesta ylimääräiset nesteet pois ja lisää pohjan päälle. Lisää myös jäähtynyt purjosilppu. Murustele fetaa joukkoon. Sekoita kulhossa kuohukerma, kananmunat, juustoraaste, suola, paprikajauhe, mustapippuri sekä pilkottu persilja. Kaada seos pohjan ja täytteiden päälle. Lisää lopuksi pinnalle halkaistut tai siivutetut minitomaatit sekä oliivit. Paista 200 asteessa noin 25-30 minuuttia, kunnes pinnassa sekä pohjassa on kaunis kullanruskea väri.

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen piirakka, varsinkin tuo pohja. Kyllä tätä on testattava ihan uteliaisuudesta!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjaa en ehkä tuossa muodossa kokeilisi uudestaan, mutta välimerelliset täytteet kyllä hyväilivät makuhermojani.;)

      Poista
  2. on kyllä erilainen pohja,mutta piirakka näyttää todella hyvältä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilainen tuo pohja tosiaan on, ehkä vähän liiankin erilainen tottumuksiani ajatellen. Hyvää piirakka oli kaikesta huolimatta.:)

      Poista
  3. Jääkö tuo pohja valmiissa piirakassa tinttanaksi? Siis semmoseksi tiiviiksi hieman raakan oloiseksi? Kerran olen kokiellut hieman samanoloista K-kaupan ohjetta suolaiseen piiraaseen, eikä sytyttänyt meitä. Siihen ei kyllä tullu porkkanaa. Kokeillahan aina voi, eihän sitä muuten tiedä onko joku omiin makunystyröihin passelia. Kauniin näkönen piiras ja päällysainekset ovat minunkin makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohja vastaa kuvailuasi täysin. Luulen, että raastettu porkkana keventää hieman muuten niin tiivistä rakennetta, mutta kyllä pohja silti on enemmän pannarimainen kuin piirakkataikina.

      Poista
  4. Ainakin täytteet on hyvät, ja voisihan tuohon kokeilla jotain muutakin pohjataikinaa.:) Pizzapannarit on ihan hyviä, mutta jos kaipaa piirakkaa, ei silloin oikein pannarimainen pohja uppoa.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla kokeilenkin mielummin jotain tavallisempaa piirakkataikinaa. Tämä ei oikein ollut piirakka eikä pizzapannarikaan, vaan jotain välimaastosta.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥