maanantai 16. maaliskuuta 2015

Wilhelmiinat


Wilhelmiina-pikkuleipiä on tullut tehtyä monta kertaa aiemminkin, vaikka blogistani resepti näytti vielä uupuvan. Nyt muistin taas tämänkin klassikkoreseptin, kun selailin Kanapeet-blogia. Monet ohjeista tuntuu olevan ihan samanlaisia. Esimerkiksi K-ruoka lehdessä oli joskus ihan samanlainen ohje jolla olen kyseisiä pikkuleipiä leiponut.

Kaikki ei mennyt kohdallani ihan loisteliaasti, onnistuin nimittäin pitämään ensimmäistä pikkuleipäsatsia liian kauan uunissa; 180 asteessa 12 minuuttia (ohjeessa neuvottiin 15 minuuttia). En koskaan luota sokeasti ohjeessa merkittyihin lämpötiloihin ja paistoaikaan, ohjeissa voi olla lämpötilan säädön suhteen huomattavia eroja, kuten tässäkin pikkuleipäreseptissä kaikkea 175 - 225 asteen välillä. Omassa uunissani (uusi ja tehokas) 180 astettakin oli liikaa, vähensin lämpötilan 175 asteeseen ja paistoin toista satsia 10 minuuttia. Ei ihan nappisuoritus vieläkään, mutta hyvältä maistui. Mies yritti kyllä selkeästi lohduttaa, ja söi niitä ensimmäisen satsin keksejä, eivät kuulemma olleet ihan syömäkelvottomia. Eiväthän ne mustaksi saakka palaneet, mutta selkeästi liian tummiksi ne menivät. Noh, oppia ikä kaikki.

Wilhelmiinat
 n. 40 kpl

200 g voita
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
1 keltuainen
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl vanilliini- tai vaniljasokeria
2 tl ruokasoodaa

Vatkaa pehmeä voi, sokeri ja siirappi vaahdoksi. Lisää keltuainen ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu vanilliinisokeri ja ruokasooda. Leivo taikinasta neljä noin 40 sentin mittaista tankoa. Nosta tangot kahdelle pellille leivinpaperin päälle. Jätä reilusti tilaa tankojen väliin, sillä ne leviävät paistettaessa.

Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia kauniin ruskeiksi. Leikkaa tangot heti uunista ottamisen jälkeen noin 3 1/2 cm:n levyisiksi viipaleiksi. Anna jäähtyä pellillä. Pakkaa rasioihin tai lasitölkkeihin lahjaksi.

14 kommenttia:

  1. Tosi ihanan ja täydellisen näköisiä ainakin minusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon.:) Pikkuleipien alapinta tummui vähän liikaa tässä toisessakin pellillisessä, mutta ei se makuun vaikuttanut. Ensi kerralla lyhennän minuutin tai kaksi paistoaikaa.

      Poista
    2. Kokeileppas laitaa 2 ( tai jopa 3) leivinpaperia pellille päällekkäin, niin ei tummu liikaa pohjat. Koska pinnaltaanhan nuo eivät ole yhtään tumman näkösiä. Mulla ainakin kumpainenkin uuni paistaa nimenomaan pohjasta tummemmiksi....laitan aina pikkuleiville useamman leivinpaperin, niin ei ole sitä vaaraa.

      Poista
    3. Kiitos taas neuvoistasi Mimmi. Olenkin joskus kokeillut piirakkapohjissa kahta leivinpaperia päällekkäin, luin ohjeen silloin blogistasi. Täytyypä kokeilla pikkuleipienkin kanssa ensi kerralla.

      Poista
  2. Nämä on kyllä aivan ihania, sun pikkuleivät on tosi kauniin näköisiä. Kyllä sen paiston kanssa saa näköjään ollla tarkka!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Eija!:) Päällepäin näyttävät kyllä ihan onnistuneilta, mutta alapinta olisi saanut jäädä vähän vaaleammaksi. Tarkkaa on! Ensi kerralla täytyy vielä vähän vähentää paistoaikaa.:)

      Poista
  3. Erittäin hyvältä näyttävät :) Wilhelmiinoja tulee tehtyä pikkuleivistä varmaan useimmin. Ne on vaan niin hyviä ja nopeita valmistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin on sellainen klassikko, johon tulee turvauduttua esim. juhlia järjestäessä, koska todennäköisesti suurin osa ihmisistä pitää tällaisista pikkuleivistä. Valmistamisen helppous painaa myös vaakakupissa, kun ruvetaan leipomaan isommallekin joukolle.:)

      Poista
  4. Kokeilinpas eilen illalla reseptiäsi - leivoimme siitä lasten kanssa, ja tosi hyviä olivat! Laitan reseptin talteen, tulee ihan varmasti tehtyä uudelleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että reseptistä oli iloa ja pikkuleivät maistuivat.:)

      Poista
  5. Minäkin vien ohjeen mukanani iltapuhteiksi tehtäväksi. Nopeita ja herkullisia ovat. Aikoinaan näitä tuli tehtyä useinkin, vaan nyt olleet unholassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. Meilläkin oli monen vuoden tauko näiden suhteen, vaikka hyviä ovatkin.

      Poista
  6. Näistä tykkään, ja nämä ovat sellaisia, joita viitsin leipoakin, kun ovat niin helppoja.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpoista ohjeista minäkin tykkään. Suurin homma tässä on tuo taikinan teko.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥