sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen 2015 & Persikka-rahkatorttu


Palaan vielä sen verran Pääsiäiseemme, että laitan kuvia tekemästäni Persikka-rahkatortusta, josta on tullut jo perinne vuosien mittaan. Sen lisäksi pääsiäiseen kuului tietenkin suklaamunat, hyvä ruoka ja mämmi vaniljakastikkeella. Koko Pääsiäinen tuli otettua aika rennosti akkuja ladaillen, ja sen takia ei tullut konettakaan avattua lähes viikkoon. Nyt kuitenkin taas päivitystahti toivottavasti nopeutuu.


Persikka-rahkatorttu
12 annosta

Pohja
100 g rasvaa
3/4 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2 ½ dl vehnäjauhoja

Täyte
1 tlk (250 g)  maitorahkaa
1 tlk (2 dl) vispikermaa
3 kananmunaa
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 dl sitruunanmehua
3/4 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria

Pinnalle
2 tlk (à 410 g) persikkaviipaleita
1 dl vettä
1/2 dl hyytelösokeria

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna ja jauho-leivinjauheseos. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuoan (halk. n. 26 cm) pohjalle ja reunoille.

Sekoita rahkan joukkoon vispikerma, munat, sitruunan raastettu kuori ja mehu, sokeri sekä vanilliinisokeri. Kaada täyte vuokaan ja paista torttua 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia.

Anna tortun jäähtyä. Valuta persikkaviipaleet hyvin ja asettele ne tortun pinnalle kauniisti. Kiehauta vesi ja lisää hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Kun liemi kiehahtaa uudelleen nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä pari minuuttia. Lusikoi lientä persikoiden päälle ensin ohuelti sitten runsaammin. Tarjoa persikka-rahkatorttu kylmänä.

6 kommenttia:

  1. Ihana ja varmasti ihanan raikas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo piirakka on oikein raikkaan sitruunainen.:)

      Poista
  2. Tässähän tulee ihan vesi kielelle :) Herkullinen piirakka! Rahka ja persikka toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi, mukava kuulla. Se on vähän niin kuin blogini tarkoitus.;)

      Poista
  3. Voi miten ihanan näköinen piirakka,kiva kun persikat on tuossa päällä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Tähän piirakkaan ihastuimme juuri sen takia, kun raikkaat persikat tulevat tuohon pinnan päälle. Kivaa vaihtelua ja piiraasta tulee näin tosi nätti.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥