maanantai 4. toukokuuta 2015

Itsetehty granola


Huippukaunista & herkullista Wicked sweet kitchen -blogia selaillessa löysin ihanan itsetehdyn granolan ohjeen. Olin juuri täyttänyt pähkinä- ja hiutalevarastoani ja Punnitse & Säästä kaupasta tarttui vielä mukaani pakastekuivattuja mansikoita. Sillä hetkellä en vielä tiennyt mihin niitä käyttäisin, mutta kun tämä ohje tuli vastaan tiesin heti että tätä vartenhan minä niitä ostin. Tämä oli kyllä juuri niin ihanaa kun saatoin kuvitella! Tuplasin samantien annoksen, sillä halusin antaa myös äidilleni tätä herkullista granolaa purkillisen. Tämähän on aivan ihana lahjaideakin.

Itsetehty granola
n. 500g valmista granolaa

Ainekset: 
5 dl kaurahiutaleita (ei pikahiutaleita)
1 ½ dl kurpitsansiemeniä
1 dl mantelilastuja
½ dl rouhittuja saksanpähkinöitä
1 tl jauhettua kanelia
½ tl suolaa
60 g voita
reilu ½ dl ruskeaa ruokokidesokeria
reilu ½ dl juoksevaa hunajaa
1/4 tl bourbon vaniljasokeria (voit korvata tuplamäärällä tavallista vaniljasokeria)
1 dl pakastekuivattuja mansikoita/mustikoita


Tee näin:
1. Lämmitä uuni 200C. Pue iso uunivuoka leivinpaperilla. Sekoita kaurahiutaleet, kurpitsansiemenet, mantelilastut, saksanpähkinät, kaneli sekä suola keskenään isossa kulhossa, laita sivuun.
2. Lämmitä voi, sokeri ja hunaja keskenään kattilassa kunnes voi on sulanut ja seos alkaa kiehumaan. Ota liedeltä ja sekoita vaniljasokeri sekaan. Kaada seos kaurahiutale-pähkinäsekoituksen päälle ja sekoita huolellisesti. Levitä granola tasaiseksi kerrokseksi uunivuokaan.
3. Paahda granolaa keskellä uunia n. 18-28 minuuttia. Sekoita granolaa ensimmäisen 10 minuutin jälkeen ja paahda sitten 8-10 minuuttia lisää, sekoita taas ja paahda tarvittaessa lisää. Granola on valmista kun se on kauniin ruskeaa. Granolaa pitää tarkkailla koko ajan sillä se palaa helposti ja loppuminuuteilla sitä voi sekoitella parin minuutin välein.
4. Ota uunista ja anna jäähtyä kokonaan. Rouhi pakastekuivatut mansikat pienemmiksi ja lisää granolan sekaan. Tarjoile maustamattoman jogurtin kanssa. Säilytä granola ilmatiivissä rasiassa huoneenlämmössä.


Vinkki!
* Granola palaa helposti joten tarkkaile sitä koko ajan. Minä sekoittelin granolaani viimeiset 10 minuuttia aina kahden minuutin välein. Kaikki uunit ovat erilaisia joten joillakin granola voi olla valmista jo 18 minuutin jälkeen kuin taas toisilla voi mennä reilut 25 minuuttia.
* Voit käyttää omia suosikkipähkinöitäsi ohjeessa. Myös melkeinpä kaikki kuivatut hedelmät/marjat sopivat granolan sekaan. Lisää kuivatut hedelmät/marjat vasta aivan lopussa, eli sen jälkeen kun granola on tullut uunista ja jäähtynyt kokonaan. 
* Kokeile maustaa granola kanelin sijaan esim. inkiväärillä tai kardemummalla. Voit myös makeuttaa granolan vaahterasiirapilla hunajan sijaan.
* Ohje on helppo tuplata, käytä silloin isoa uunipeltiä vuoan sijaan.
* Granola säilyy monta kuukautta kannellisessa rasiassa.

4 kommenttia:

  1. Oi että kun kuulostaa ja näyttää hyvälle! pitäisi tehdä itse niin saisi vähäsokerisempaa kuin kaupan versiot. Nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, tämä oli parasta tähän mennessä kokeilemaani granolaa.:)

      Poista
  2. Hyvä idea antaa vaikka lahjaksi kauniissa purkissa...olen vähän tyhmä onko sama granola asia kuin mysli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Granola on mielestäni rapeampaa, makeampaa ja kaikinpuolin maukkaampaa kuin mysli. Hiutaleet ja pähkinät paahdetaan voissa tai öljyssä uunissa. Suomessa olen kuullut jonkun kutsuvan tällaista luksusmysliksi, ja on tämä toden totta kyllä huippu hyvää... :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥