sunnuntai 9. elokuuta 2015

Vadelma-valkosuklaakakku


Tein viikonlopuksi Katjan ohjeella kauniin Vadelma-valkosuklaakakun. Täyte oli ihanan pehmeä ja moussemainen. Kotimaiset vadelmat ovat nyt parhaimmillaan ja raikkaat tuoreet vadelmat sopivatkin mainiosti yhteen makean valkosuklaan kanssa.

Vadelma-valkosuklaakakku

Pohja:
300 g Super Domino Choco -keksejä
50 g voita

Täyte:
1 prk (250 ml) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk (200 g) creme fraichea
100 g valkoista suklaata
3 dl tuoreita vadelmia
maun mukaan tomusokeria
4 liivatelehteä
n. 1/2 dl sitruunamehua

Päälle:
tuoreita vadelmia
valkoista suklaata

Murskaa keksit täytteineen, sulata voi ja sekoita keksimurska ja voi keskenään. Levitä seos irtopohjavuoan pohjalle tasaisesti, mutta älä kauheasti painele. Keksipohjasta tulee helposti liian kova. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Lisää joukkoon creme fraiche. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää täyteseokseen. Lisää vadelmat ja makeuta tomusokerilla. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä kymmenisen minuuttia. Kiehauta sitruunamehu ja liuota liivatelehdet mehuun. Lisää liivateseos täyteseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle irtopohjavuokaan. Painele päälle koristeeksi vadelmia ja laita kakku jääkaappiin, kunnes se hyytyy. Ota kakku vuoasta ja koristele vielä rouhitulla valkosuklaalla.


8 kommenttia:

  1. Kiva, kun kokeilit kakkua näin pian.:) Meillä ainakin kovasti tykättiin ja kakku oli nopeasti syöty. Tykkään tuollaisesta moussemaisesta koostumuksesta. Liivatteen kanssa onkin aina miettimistä, kuinka monta uskaltaa laittaa, mutta tässä määrä meni aika nappiin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus resepti tulee kuin tilauksesta ja tässä kävi juuri niin.;) Kakku oli sen verran hyvää, että se loppui suorastaan kesken! Mies kyseli vielä seuraavana päivänä, että saisiko sitä kakkua vielä lisää... Kun kerroin kakun loppuneen, mies ihmetteli aivan ihmeissään että eikös jääkaapissa vielä hetki sitten ollut puoli kakkua.:D Viidelle ihmiselle kakusta riitti kaikille kaksi palaa.;) Tätä on siis tehtävä toistekin!

      Poista
  2. Näytää ihanalta. Tätä pitää kokeilla, vadelmapensaissa on vielä marjoja jäljellä vaikka olenkin niitä jo pakastimeen kerännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin aivan ihana kakku ja tuo täyte on todella pehmoinen ja moussemainen! Pohjasta tulee helposti hieman kova, kuten ohjeessakin varoitetaan. Itse painelin keksejä ehkä vähän liikaa. Paksu keksipohja on kyllä ihanan makuinen, mutta vähän haastava.

      Poista
  3. Voi miten ihanan oloinen kakku. Laitanpa ohjeen mieleen, kun tulee makeanpersoja kyläilemään, niin sitten teen.

    VastaaPoista
  4. todella kaunis ja näyttävä herkkukakku

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥