lauantai 4. elokuuta 2012

Dallaspullat



Ehdoton ykkössuosikkini pullaresepteistä ovat dallaspullat. 
Kukapa ei näitä vaniljatäytteisiä leivonnaisia rakastaisi?
Siivoillessani edellistä blogiani, huomasin, etten ole aikoihin tehnyt dallaspullia, kuvakin on muutaman vuoden takaa. Ehkäpä olisi ja aika ottaa revanssi? ;)
16-18 kpl

25 g hiivaa
3 dl täysmaitoa
1/2 muna
1 dl sokeria
1 tl suolaa
7–8 dl vehnäjauhoja
100 g voita

Täyte

150 g voita
1 prk (200 g) vaniljarahkaa (Valio)
1/2 dl vaaleaa siirappia
1 ps vaniljakastikeaineksia
(esim. Blå Band tai Ekströms)
1 rkl vaniljasokeria

Voiteluun

1/2 muna
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Riko muna lasiin, sekoita rakenne rikki, kaada puolet munasta maito-hiivaseokseen. Lisää sokeri ja suola.

Alusta jauhot taikinaan vähitellen. Lisää lopuksi pehmeä tai sulatettu rasva. Vaivaa taikinaa, kunnes rasva imeytyy. Kohota taikinaa puolisen tuntia.

Valmista täyte. Sulata voi. Lisää rahka, siirappi ja kastike¬ainekset joukkoon, sekoita hyvin.

Kauli kohonnut pullataikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi ja levitä 3/4 osaa täytteestä levylle. Kääri taikinalevy rullalle ja leikkaa se noin 2 cm:n paksuisiksi kiekoiksi.

Kohota pullia uunipellillä noin 15 minuuttia. Voitele pullat. Levitä loput täytteestä pullien päälle.

Paista dallaspullia 225-asteisessa uunissa 10–15 minuuttia.

Ohje Maku lehdestä 1/08

2 kommenttia:

  1. Minulta on dallaspullat vielä täysin kokematta. Mielessä on kyllä käynyt, että niitä itse leipoisi, mutta aina se vain on jäänyt. Täytyykin nyt pitää mielessä, kun ensi kerralla alkaa miettiä pullan leipomista. Nyt harkitsen alkaisinko leipomaan raparperipiirakkaa ja jotain muutakin makeaa. On jäänyt leipomiset niin vähiin kesän aikana, että kovasti jo tekee jotain kotona leivottua mieli.:)

    VastaaPoista
  2. Oih! Dallaspullat on NIIIIN hyviä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥