perjantai 12. huhtikuuta 2013

Pastasalaatti & kinkkupizza


Saunaillan herkkuruokaa. Herkullisen pastasalaatin ohje löytyi Maistuis varmaan sullekin! -blogista. Aluksi aioin lisätä salaattiin meetvurstia tai kinkkua, mutta sitten päädyinkin jättämään salaatin alkuperäiseen muotoonsa ja teimme pastasalaatin kaveriksi pitkästä aikaa kinkkupizzaa. Salaatti oli näinkin vallan maukasta, tätä tehdään uudelleenkin. Nam! Jälkiruoaksi vielä rahkalettuja ja kahvia. Näillä herkuilla onkin hyvä ottaa viikonloppu vastaan.;)


Pastasalaatti

1 pieni kerä jäävuorisalaattia
n. 3 dl keittämätöntä kukkapastaa
250 g kirsikkatomaatteja halkaistuina
1/2 kurkku suikaleina
pala kevyttä kermajuustoa kuutioina
n. 1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina
1 prk (185 g /110 g) Svanso chilin ja paprikan kanssa marinoituja valkosipulinkynsiä valutettuna

Kastike:
2 - 3 dl turkkilaista jogurttia
maun mukaan makeaa chilikastiketta

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja jäähdytä. Suikaloi salaatti ja sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään. Sekoita kastikeainekset ja lisää kastike salaatin joukkoon varovasti sekoittaen. Anna maustua hetki jääkaapissa.

Kinkkupizza

2 ½ dl vettä
25 g hiivaa 2 tl kuivahiivaa
½ tl suolaa
4 - 5 dl vehnäjauhoja (osa grahamjauhoja)
2 rkl öljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen tai sekoita kuivahiiva 1 dl:aan jauhoja ja lisää 42-asteiseen veteen. Lisää suola ja sekoita loput jauhot taikinaan. Lisää öljy ja alusta tasaiseksi. Anna kohota.

Pizzassa oli tällä kertaa täytteenä yrttitomaattimurskaa, sipulia, savukinkkua, ananaspaloja, kirsikkatomaatteja puolitettuna, oreganoa, mozzarellaa ja juustoraastetta.

Paistetaan 200 asteisessa uunissa 15 - 20 min.

4 kommenttia:

  1. Olen kesää varten etsiskellyt herkullisia salaattiohjeita ettei aina grillisapuskan kanssa tulisi syötyä samaa perussalaattia. Tämä ohje kuulosti ihan mielettömän herkulliselta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin jo kuvitella miten kiva tätä salaattia olisi ottaa esim. piknikille ja maistuu varmasti myös mökillä grilliruoan kera! Parhaimmillaan salaatti on kun se on saanut maustua hetken jääkaapissa.;)

      Poista
  2. Sinäkin nopeasti ehdit ottamaan kokeiluun.:) Kiva, jos tykkäsitte. Jos salaattia tarjoaa jonkin lihaisan lisukkeena, niin ei salaatti silloin enää välttämättä kaipaa kinkkua/meetvurstia joukkoonsa.:) Pizzaa täytyisikin taas pitkästä aikaa tehdä, hyvältä näyttää!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pastasalaattia on pitänyt tehdä taas pitkästä aikaa, ja kiva ohje kun löytyi niin miksipäs ei. Kyllä salaatti kauppansa teki ilman lihaakin, mieskin haki lisään salaattia pitkin iltaa.;) Pizzaa aina välillä innostutaan tekemään, aurajuustoa olisin vielä kaivannut, mutta sitä ei nyt kaapissa ollut.;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥