torstai 26. syyskuuta 2013

Tarte Flambée kanttarelleilla


Kun näin tämän ohjeen Minnan Keittiössä, kotona ja puutarhassa -blogissa, ajattelin heti, että mieheni tulee kyllä ihastumaan tähän ranskalaiseen pizzaan ja niin kävikin. Ihastuin tähän kyllä itsekin! Kanttarellit keräsin jo ennen flunssaa ja nyt viimein pääsin niitä käyttämään. Oli kyllä ihanan makuista pizzaa ja kanttarellit todella maistuivat tässä hyvin, eikä maku peittynyt liikaa! Tuoretta timjamia ei kaupassa ollut, joten korvasin sen kuivatulla. Tämä onkin ollut suosittu resepti, mm. Katja kokeili tätä samantien, resepti täällä. Taru puolestaan teki oman versionsa suppilovahveroista ja fetajuustosta, ohje täällä.

Nyt rupeaa täällä Etelä-Suomessakin olemaan niin kylmät säät, että kanttarelleja ei varmaan enää löydy. Eilen jo hieman heitteli lunta ja yöllä oli pakkasta. Aivan hujauksessa tämä syksy tulikin tänä vuonna! Suppilovahveroita täytyy päästä vielä keräämään, ja niistä tehdäänkin pizzaa seuraavalla kerralla.

Tarte Flambée kanttarelleilla

Pohja:
2 dl kädenlämpöistä vettä
1/4 pkt tuorehiivaa
1/2 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl oliiviöljyä

Täyte:
150 g pekonia
2 sipulia
5 dl kanttarelleja
1 prk ranskankermaa
150 g raastettua emmentalia
kourallinen tuoretta timjamia
mustapippuria myllystä

Liota hiiva ja suola 37 asteiseen veteen. Vaivaa vehnäjauhot joukkoon. Alusta taikinaa 7 minuuttia. Lisää öljy ja jatka vaivaamista 5 minuuttia. Peitä kulho ja anna kohota jääkaapissa yön yli, noin 15 - 20 tuntia. Kuutioi pekoni ja paista pannulla. Älä paista ihan rapeaksi, muuten pekoni kärähtää uunissa. Nosta pekonit pannusta talouspaperin päälle valumaan. Kaada ylinmääräinen rasva pois, mutta jätä hiukan sipulien kuullottamista varten. Kuori sipuli ja leikkaa puoliksi. Leikkaa ohuita viipaleita. Kuullota hetki pannussa. Lisää pannuun puhdistetut ja hiukan pienityt kanttarellit ja jatka paistamista vielä muutama min. Kaulitse taikina pellin kokoiseksi. Levitä pohjan päälle ranskankermaa, koko purkkia ei välttämättä tarvita. Ripottele ranskankerman päälle juustoraaste. Lisää pekoni, sienet ja sipulit. Irrota timjamista lehdet ja ripottele pinnalle. Mausta vielä mustapippurilla. Paista 250 asteessa 10-15 min., kunnes juusto on kullankeltainen. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.



Eihän näin hyvistä aineksista voi tulla kuin taivaallisen hyvä lopputulos!

11 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että tykkäsit! Harmi ettei itse ehdi nyt viikonloppuna tehdä, herahti vesi kielelle kun muisti miten hyvää tämä on :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vaan itsellesi hyvästä ohjeesta.:) Hyvistä raaka-aineista tulee hyvä lopputuloskin.:) Täytyy taas lähteä sienestämään, kun flunssasta kunnolla paranee!

      Poista
  2. Olen myös puhutellut kys leivonnaista eri blogeissa eri versioina ja tarkoitus on kyllä pian tehdä.....onneksi ensi viikosta asti on selvästi enemmän vapaata töistä, niin ehtii taas paneutua keittiöasioihinkin. Kunhan saan nyt viikonloppuna lusikkaleipäurakan ohitse....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ihmeessä, suosittelen.:) Sinulla noita pikkuleipäurakoita piisaa.;)

      Poista
  3. Tosi herkullisen näköistä ja ihanan kuuloiset aineet. Sienet voi varmaan tarvittaessa jättää pois? Eihän piirakasta tokikaan tule niin hyvää, mutta meillä kaikki ei oikein tykkää sienistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvät on ainekset. Tämä on kyllä aika miedon makuista. Vaikea kuvitella, että sienet jättäisi pois, kun ne ovat tässä pääosassa, mutta ainahan voit koittaa ilman niitä tai keksiä jotain muuta tilalle.:) Tykätäänkö teillä miedomman makuisista sienistä, kuten herkkusienistä?

      Poista
  4. Tämä oli tosi hyvää!:) Joku kerta täytyy kokeilla jotain muitakin täytteitä. Kivaa vaihtelua ranskankerma pizzojen tomaattikastikkeeseen.

    Sinäkin olet tehnyt nimen vaihdon. Minulla taitaa muuten kommentointiongelma olla vihdoin ohi. Ainakaan en ole enää huomannut, että missään olisi kommenttini enää roskiin menneet.:) Tai no, en nyt viime aikoina ole kovin paljon missään ehtinyt kommentoimaankaan, mutta nekin vähän ovat pysyneet näkyvillä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Täytyy tehdä uudelleenkin, myös muita täytteitä kokeillen.:)

      Kyllä tein. Ei minulla ole ollut kyllä mitään ongelmia kommentoinnin kanssa, mutta näin on selkeämpi. Ei kyllä kerkeä pahemmin kommentoimaan näiden kiireiden keskellä. Vain muutamissa ihan vakioblogeissa kerkeää piipahtamaan.:)

      Poista
  5. Hyvännäköistä kyllä on! :)

    VastaaPoista
  6. oo,tästä me tykättäisiin,pekonia ja sieniä nam....luulin jo että on sama mitä minulla on kokeilulistassa,olikin joku tarte,mutta keikauskakun tyyliin tehty sienipiiras :D Tosi herkulliselta näyttää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekoni ja sienet ovat kyllä loistava yhdistelmä. Sienikeikaus kuulostaa mainiolta!:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥