perjantai 8. marraskuuta 2013

Merimiespihvi


Tarjouslihasta valmistui kolme eri ruokaa. Lehtipihvit, naudanlihapata uunissa, sekä perinteinen, omasta lapsuudestakin tuttu merimiespihvi. Meillä tähän ruokaan ei ole koskaan kuulunut porkkana, mutta halutessaan ruokaan voi yhden porkkanan viipaleina lisätä.

Merimiespihvi

400 g naudanpaistia
2 sipulia
8 -10 perunaa
1 - 2 rkl rasvaa
n. 5 dl vettä
½ lihaliemikuutio
suolaa
mustapippuria

Leikkaa naudanpaistista ohuita viipaleita ja nuiji viipaleita kevyesti. Viipaloi sipulit. Ruskista lihat ja sipulit pannulla voissa sekä mausta suolalla ja pippurilla. Kuori ja viipaloi perunat. Lado lihat, sipulit ja perunaviipaleet kerroksittain; päällimmäiseksi tulee perunakerros. Kaada päälle lihaliemi ja pannun huudeliemi, voit korvata osan vedestä oluella. Nestettä pitää olla sen verran, että ainekset melkein peittyvät. Hauduta pataa 175-asteisessa uunissa n. 1,5 tuntia. Peitä kannella tai foliolla kypsymisen puolivälissä, ettei pinta tummu liikaa. Anna ruoan vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Tarjoa merimiespihvi säilykepunajuurien ja etikkakurkkujen kera.

7 kommenttia:

  1. En tiedä olenko tätä koskaan syönyt. Voi olla, että kotona joskus on tehty. Viimeisen vuoden aikana olen tv:ssä ja lehdissä merimiespihvin ohjeita nähnyt, ja kiva olisi kyllä kokeilla. Ainoa huono puoli tuossa on tuo naudanliha, kun sitä meillä ei käytetä ollenkaan. Silloin, kun en itse lihaa syönyt, mies ei koskaan halunnut naudanlihaa, eikä nytkään ole tullut nautaa kokeiltua, vaikka itse voisin sitäkin hyvin testata. Ensin pitää vain saada mieheltä hullun lehmän pelko pois.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Possun lihastakin tulee hyvää merimiespataa/pihvejä..... ja broielrista....eihän se tietenkään ole sama ku naudanlihaversio, vaan ruokalajeina ihan hyviä.

      Poista
    2. Katja: Meillä käytetään naudanlihaa harvemmin sen korkean hinnan vuoksi. Tällä kertaa raaskimme sitä ostaa, kun oli niin hyvä tarjous. Saimmekin tarjouslihasta monet ruoat. Osa pakastettiin ja tänäänkin isä sai tahtomansa naudanlihapihvit.

      Tuollaisista ennakkoluuloista ja peloista on hyvin vaikea päästä eroon. Naudanliha on kuitenkin mielestäni niin herkullista, etten voi muuta kuin suositella kokeilemaan sitä.

      Mimmi M: Totta, ainahan näitä ohjeita voi varioida. Meillä on usein tehty myös jauhelihasta, eli paistettu pieniä jauhelihanökäreitä väleihin. Hyvää tulee niinkin, vaikkei olekaan sama asia.

      Poista
  2. Meidän perheen herkkuruokaa. Minä olen tottunut pikkasen suurustamaan lientä ja paistista riippuen haudutan ensin lihoja maustetussa liemessä....meillä pitää lihan olla todella kypsää.... siksi näin. Porkkanaakin laitan joskus....makuasioita. Hyvä joka tapauksessa, tekee millä tavalla vaan, kunhan on hautunut uunissa riittävästi. Meillä työpäiakllakin oli vasta merimiespihvejä ja lisämausteiden jälkeen hyvää oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurustettua lientä voisikin kokeilla ensi kerralla. Tein omassa kodissani tätäkin ruokaa nyt ensimmäistä kertaa. Kotona asuessa äiti teki tätä usein naudanliha- tai jauhelihaversiona. Liha oli todella mureaa, ihan hajosi suuhun.

      Poista
  3. oo,tämä tuo muistot mieleen,en ole itse varmaan/kai ikinä tehnyt,mutta hyvät makumuistot merimiespihvistä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tein ensimmäistä kertaa nyt itse! Sen sijaan kotikotona, siis lapsuudenkodissani tämä oli hyvin usein ruokalistallamme.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥