lauantai 29. elokuuta 2015

Vadelmakermakakku


Leivon harvemmin täytekakkuja. Täytekakut eivät koskaan ole olleet oikein vahvinta alaani, harjoittelua vaativa taito tämäkin! Lisäksi täytekakkuja tulee ainakin meidän perheessä leivottua vain niihin erikoistilanteisiin, kuten isompia merkkipäiviä vietettäessä. Äitini täytti hiljattain 60 v. ja sankarin itsensä toiveesta minä leivoin juhliin makeaa ja suolaista. Täytekakuksi toivottiin vadelmakermakakkua. Jotta onnistumisen mahdollisuudet olisivat olleet mahdollisimman suuret, tein kunnolla taustatyötä kaikkien tarjottavien suhteen, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - se todistettiin taas. Tein kakkupohjan sekä kakun väliin tulevan täytteen Tarun Taikakakut -blogin ohjeilla. Tarulla on todella selkeät ohjeet, joita noudattamalla vähän kokemattoman leipurinkin on helpompi onnistua.

Kun viime keväänä kakkupohjan tekeminen päätyi totaaliseen lässähdykseen, ajattelin että tämä oli sitten tässä, en pelaa enää pohjien kanssa joka kerta etsien uutta ohjetta, ja hartaasti toivoen että tällä kertaa onnistuu. Päätin ruveta punnitsemaan kananmunat.

Vadelmakermakakku 

20 hengelle
laktoositon

6 munan kakkupohja (kts. esimerkkiohje alla)


Täyte:
1 annos diplomaattikreemiä (kts. ohje alla, käytin Sallisen vaniljakreemijauhetta ja laktoositonta kermaa)
kostuttamiseen laktoositonta maitojuomaa
vadelmahilloa
kotimaisia tuoreita tai pakastevadelmia

Päälle:
kotimaisia tuoreita vadelmia (tai kotimaisia puutarhavadelmia pakasteesta ja päälle kiille)
pursotuksiin varasin 6 dl laktoositonta kermaa (kermavaahtoon 1-2 rkl vaniljakreemijauhetta -> jämäköittää kerman, pursotukset säilyvät kauemmin parempina)

ruusukoristeet hankin valmiina



Tarun blogista löydät parhaan sokerikakun ohjeen + vinkkejä. Laitan tähän tiivistettynä esimerkkikakkupohjan Tarun blogista ja tärkeimpiä huomioita Tarun vinkeistä ja joitakin omia lisäyksiäni.

Esimerkkikakkupohja pyöreään 24cm vuokaan: 


4 munaa jotka painavat yhteensä 211 g
211 x 0,7 = 147,7 g
munien joukkoon tulee siis 148 g sokeria
lopuksi vaahdon joukkoon 148 g jauhoja + 1/2 tl leivinjauhetta 


* 175 astetta 30-35 minuuttia


Aseta kulho vaa'alle, tarkista että vaaka näyttää nollaa ennen kuin rikot munat sinne. Yhden kananmunan paino pyörii siinä 50-60g nurkilla. Riko munat kulhoon ja kerro munien paino 0,7:llä. Näin saat lukeman joka on sokerin määrän paino. Nollaa vaaka ja lisää sinne sokeria grammoissa sen verran kun laskin näytti. 


Punnitse jauhot ja voitele vuoka sillä aikaa kun munat vatkaantuvat. Seuraavaksi laita uusi pieni kulho vaa'alle ja tarkista että vaaka näyttää nollaa. Lisää kulhoon jauhoja sama määrä kuin sokeriakin, voit käyttää myös perunajauhoja esim. suhteella 70% vehnäjauhoja ja 30% perunajauhoja. 6 munan kakkupohjaan leivinjauhetta tulee 1 tl. Leivinjauhe ei ole kuitenkaan pakollinen.


Huomioita
* tarvitset pohjaa tehdessä vaa'an ja taskulaskimen.
* käytä huoneenlämpöisiä munia, ne vatkaantuvat paremmin.
* Hyvä perussääntö on vatkata munia niin monta minuuttia kuin munia on. Eli kuutta munaa vatkataan kuusi minuuttia jne.
* Älä kolistele vatkaimia kulhon reunoihin, pienet ilmakuplat hajoavat.

* Pohja on koostumukseltaan aika tiivis, ja kestää hyvin kosteutta.
* Pohjasta saat gluteenittoman vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomiin jauhoihin. 
 

* Varaa täytekakun tekemiseen tarpeeksi aikaa. Itse leivoin kakkupohjan pari päivää aikaisemmin, jäähdytin kunnolla, säilytin kakkupohjaa muovipussissa.
Täytin kakun tuorekelmulla vuorattuun kakkuvuokaan edellisenä päivänä ja annoin tekeytyä aamuun saakka. Juhlapäivän aamuna koristelin kakun ja pursotin reunat.


Diplomaattikreemi 24-26cm täytekakkuun
Ohje Tarun blogista täältä.


Diplomaattikreemin ohje:

1 dl Sallisen vaniljakreemijauhetta
3dl kylmää vettä

(Milletin vaniljakreemijauheesta suhteella: 1dl jauhetta + 2,5dl kylmää vettä)

4 dl kermaa

Vatkaa vaniljakreemi purkin ohjeen mukaan keskinopeudella noin 5 minuuttia ja laita jääkaappiin tekeytymään. Vatkaa sillä aikaa kerma vaahdoksi. Lopuksi yhdistä nämä kaksi ja laita kakun väliin.

Diplomaattikreemin kanssa laitetaan yleisesti vadelmahilloa, mutta kaveriksi sopii mikä tahansa hillo. Vadelmahillon päälle voi myös murskata ja ripotella jäisiä vadelmia raikkautta tuomaan. Diplomaattikreemi tunnetaan myös leipurinkermana tai diplomaattikermana.



2 kommenttia:

  1. Kakkusi on kyllä tosi kaunis :) Tuo diplomaattikreemi-vadelma-yhdistelmä on kyllä yksi parhaista täytteistä!
    Olen tuon sokerikakkupohjan ohjeen löytänyt Ulla Svenskin leivontakirjasta, se on kyllä ihan paras ohje! Ihan varma en ole, mutta olen ymmärtänyt, että tuo ohje opetetaan leipuri-kondiittorikoulussa... Korjatkoon joku jos olen väärässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru ♥ Tuosta täyteyhdistelmästä tuli kyllä ihan meidän lemppari.:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥