perjantai 8. huhtikuuta 2016

Focaccia



Tein taas pitkästä aikaa lempileipääni focacciaa. Valitsin päälle täytteitä, joista tiesin molempien pitävän. Kirsikkatomaatteja, tuoretta rosmariinia, maustettuja fetajuustokuutioita (aurinkokuivattutomaatti tällä kertaa), punasipulia, valkosipulia, sormisuolaa sekä reippaasti hyvää oliiviöljyä. Reseptin focacciaan otin tällä kertaa Liemessä -blogista, sillä puskaradiossa kehuttiin kyseistä ohjetta parhaaksi.

Näin vaatimattomasti voin sanoa, että oli kyllä ihan täydellistä focacciaa! Mies kehui tekemääni focacciaa hyvin vuolaasti. Leipä loppui kyllä suorastaan kesken, siihen tahtiin joku kävi illan mittaan leikkaamassa leivästä palan jos toisenkin. Nyt näitä kuvia katsellessa tuli taas mieleeni, että jos sitä viikonloppuna tekisikin taas tätä leipää. Nyt kun taloudessa on Kitchen Aid yleiskone, on erityisesti leivän leipominen alkanut innostaa huomattavasti enemmän.

Focaccia

pellillinen

3 1/2 dl vettä
7 dl vehnäjauhoja
25 g tuoretta hiivaa
1,5 tl suolaa
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa

päälle
1/2 dl oliiviöljyä
1-2 valkosipulinkynttä
sormisuolaa reippaasti
rosmariinia

+ haluamiasi täytteitä 
esim. kirsikkatomaatteja, fetaa, puna- ja/tai valkosipulia, yrttejä - kuten basilikaa, rosmariinia tai timjamia

Ripottele hiiva kädenlämpöiseen veteen, sekoita ja anna liueta. Sekoita joukkoon myös öljy, hunaja ja suola. Lisää jauhoja pikkuhiljaa. Vaivaa taikina käsin tai yleiskoneella ainakin 5 minuuttia. Kohota liinan alla 30 min.

Vuoraa pelti leivinpaperilla ja voitele leivinpaperi reippaalla öljyllä. Kumoa taikina ja levitä taikina painelemalla käsin pellille. Kohota liinan alla vielä 30 min.

Murskaa valkosipulinkynnet öljyn joukkoon. Painele kuoppia leipään sormin ja valele öljyllä. Ripottele päälle suolaa ja rosmariinia. Paista 250 asteessa n. 10-12 minuuttia. Voitele leipä vielä heti oliiviöljyllä.


10 kommenttia:

  1. Eikä! ♥ Niin ihanan kuuloista ja näköistä leipää! Foccaccia on mulla vielä kokeilematta (ihan jo hävettää...), mutta tämä ohje kuulostaa niin hyvältä, että on varmasti pakko kokeilla ihan pian! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru!:) Tämä on kyllä ihan parasta leipää mitä tiedän!;) Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Focaccia on siitäkin ihana, että täytteitä voi vaihdella maun ja mieltymyksen mukaan.:P

      Poista
  2. Niin herkullisen näköistä! Nam!

    VastaaPoista
  3. Täytyykin kirjata tämä ohje ylös! Itse en voi tätä syödä, mutta vieraille on varmasti erittäin kelpo tarjottavaa, esim. grilliruoan kaverina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä idea tarjota focacciaa grilliruoan kaverina, kiitos vinkistä!:)

      Poista
  4. No siinäpä leivonnainen, jota en ole vielä koskaan tehnyt! Pakko korjata tilanne, näyttää superhyvältä :)

    VastaaPoista
  5. Ihana löytää tällainen blogi jossa on paljon herkullisia ohjeita. Näistä valikoiden toteutetaan ihan varmasti mökillä kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija kauniista sanoistasi! On aina mukava kuulla, että blogista on iloa ja hyötyä muillekin kuin vain itselleni reseptiarkistona. Mukavaa kesän jatkoa!:)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥